Italiaan palaava Alisson lähdöstään Roomasta: ”Sydämeni oli kyynelten täyttämä”
Yhdessä kesän suurimmista pelaajakaupoista AS Roman Liverpooliin vaihtanut maalivahti Alisson kertoo Gazzetta dello Sportille, ettei lähtö Roomasta ollut helppo.
– Itkin yhdessä vaimoni kanssa pitkän aikaa, tehtyäni ammatillisen päätöksen suuresta rahasta. Mieleni teki päätöksen lähteä Liverpooliin, mutta sydämeni oli kyynelten täyttämä.
Vaikka brasilialainen ei ehtinyt Italian pääkaupungissa viettää kahta vuotta pidempään, teki ympäristö tähän suuren vaikutuksen.
– Niin monesti menin illalla kävelylle ympäri kaupunkia. Esimerkiksi Fontana di Trevi on hämärässä niin kaunis, että sen äärellä liikuttuu. Tyttäreni syntyi Roomassa, ja minulla on siellä paljon ystäviä, muutenkin kuin vain jalkapallon piiristä.
Liverpoolin kanssa Italiaan keskiviikon Napoli-kohtaamiseen matkannut vahti pursuu muiden tuntemustensa ohessa myös paloa menestykseen.
– Kun pelaaja päättää, mitä joukkuetta edustaa, kysymys on niin paljon laajempi. Olen hyvin kunnianhimoinen, ja niin on myös Liverpool, jonka kanssa pelaan nyt maailman parhaassa sarjassa.
- Manchester United sai pahasti pataan – Erik ten Hag vakuuttaa olevansa oikea manageri tehtävään
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä