Baxter vajosi pohjalle jäätyään kiinni huumeiden käytöstä – makasi päiväkausia sängyssä: ”Koko maailmani kaatui päälleni”
Kuva: Getty Images
Jose Baxterista, 26, tuli aikoinaan Evertonin historian nuorin pelaaja, mutta hänen uransa lähti aivan väärään suuntaan vuonna 2015.
Tuolloin Sheffield Unitedia edustanut Baxter joutui hyllytetyksi, kun hänen dopingnäytteestään löytyi jälkiä ekstaasista. Kuukausia myöhemmin Englannin jalkapalloliiga (FA) mätkäisi miehelle 12 kuukauden pelikiellon kokaiinia sisältäneen testituloksen takia.
– Koko maailmani kaatui päälleni, Oldhamia tätä nykyä edustava Baxter kertoo nyt Sky Sportsin haastattelussa.
– Olin huolissani siitä, mitä ystäväni ja perheenjäseneni ajattelisivat, ja aloin olla hieman horroksessa. Saatoin maata sängyssä kolme tai neljä päivää kerrallaan enkä halunnut kohdata maailmaa.
Mies myöntää ajautuneensa pohjalle.
– Negatiivisia ajatuksia oli paljon.
Perhe auttoi Baxteria eteenpäin synkillä hetkillä, ja tälle avautui lopulta yllättävä mahdollisuus, kun Evertonin puheenjohtaja Bill Kenwright soitti.
– Hän kysyi minulta, haluaisinko palata seuraan harjoittelemaan, mutta en olisi voinut kuvitellakaan, että kyseessä olisi sopimus. Se toi kyyneleen silmääni.
Baxterin ura lähti uuteen nousuun, ja nyt mies nauttii taas jalkapallon pelaamisesta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi