West Hamille kammottavia uutisia – kesähankinta loukkaantui vakavasti ja on puoli vuotta sivussa
Andri Jarmolenko joutui jättämään West Hamin ja Tottenhamin välisen Lontoon derbyn kesken loukattuaan akillesjännettään.
Jarmolenkon nappulakenkä jäi kiinni nurmeen, jonka seurauksena pelaaja kompastui ja akillesjänne koki kovia.
Tutkimuksissa paljastui, että Jarmolenkon akillesjännevamma on vakava. Ukrainalainen kävi maanantaina leikkauksessa. Operaatio sujui onnistuneesti ja West Hamin kesähankinta on sivussa seuran julkaiseman tiedotteen mukaan puoli vuotta.
28-vuotias Ukrainan A-maajoukkuepelaaja siirtyi kesällä 20 miljoonalla eurolla Dortmundista West Hamin riveihin. Alkaneella kaudella Jarmolenko on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja on ollut viime aikoina seuran pirteimpiä pelaajia pelikentillä.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?