Arsenal vaikuttaa taas tänä syksynä löytäneen pelilliset raiteet. Nopeat huutelijat kertovat tämän johtuvan Arsène Wengerin lähdöstä ja Unai Emeryn tulosta, mutta ihan yhden toimipaikan haltijan muutoksesta ei kokonaisuudessa ole kyse.

Ivan Gazidis otti seuran toimitusjohtajuuden virallisesti 1. tammikuuta 2009. Hänen aikansa toimessa päättyi virallisesti 1. marraskuuta 2018. Ura jatkuu vastaavassa toimessa AC Milanin palkkalistoilla. Johannesburgissa syntyneen bisnesmiehen taival Pohjois-Lontoossa on mielenkiintoinen, ja sen viime käänteet kertonevat yhtä paljon sekä hänestä itsestään, kuin Arsenalista.

Projekti, jatkuvuus – ja yhtäkkinen loppu

Gazidis tuli tutuksi hahmona, jonka avainsanoihin kuuluivat ilmaisut kuten jatkuvuus, projekti ja prosessi. Suuri osa hänen vuosikymmenen aikana antamistaan lausunnoista litttyi tavalla tai toisella Emirates Stadiumiin. Stadionin rakentaminen oli kallista, ja tulevaisuudessa siinsivät ne upeat ajat, jotka koittavat, kun kustannukset ollaan saatu katettua… Arsenal-kannattajat tuntevat tämän jargonin aivan liian hyvin.

Muutosjohtaja on politiikan puolelta tuttu termi. Se antaa vaikutelman henkilöstä, joka saa aikaan, on dynaaminen voima uuden luomisessa ja niin edelleen. Gazidis osoittautui lopulta johtajaksi vain muutoksen ajaksi; hän poistui seurasta vaiheessa, jossa moni näki työn vasta pääsevan alkuun.

Victoria Concordia Crescit – Gazidis ja Wenger

Arsenalin latinankielinen tunnuslause kääntyy suomeksi jotakuinkin muotoon voitto tasapainon kautta. Se on ylevä ajatus, joka sopii jalkapallojoukkueen motoksi varsin mainiosti. Wengerin pitkällä kaudella sen saattoi kuvitella todella olevan päämäärä, johon kentällä pyrittiin – välillä onnistuenkin. Lauseen voisi kuitenkin ajatella viittaavan myös suurempaan kokonaisuuteen.

Samalla kun Wenger puhui jalkapallosta, ja seuran arvomaaimasta sen kautta, teki Gazidis omia siirtojaan kylmemmin perustein. Sen paremmin urheilulliseen, kuin varsinaisesti taloudelliseenkaan victoriaan eli voittoon tämä tasapaino ei Arsenalia viime vuoikymmennen aikana vienyt. Edellinen valioliigamestaruus tuli kaudella 2003-2004, ennen Gazidisia, ennen Highburyltä Emiratesille siirtymistä. Taloudellisesti seura on selvinnyt läpi stadionurakan, verrattain puhtain paperein. Aivan kuten kentän puolella on tullut cup-voittoja. On selvää, etteivät nämä tämän kokoluokan seuralle riitä. Se pitkä projekti, josta molemmat päämiehet vuosikausia puhuivat, oli mitä ilmeisimmin vain projekti. Tulosta lähdetään nyt hakemaan ilman projektimiehiä.

Kaksikon toiminnassa tasapaino ei jälkikäteen ajatellen vaikuta sittenkään olleen kovin hyvä. Moniko tätä lukevista muistaa maailmalla kiertäneen, ties minkä pikkupoikajoukon hassutteluissa esiintyneen #GazidisOut -kampanjan? Managerin lisäksi pääomistaja Stan Kroenke sai lopulta edes pienen osan tilaamastaan vihamielisyydestä kannattajilta, mutta toimitusjohtaja pääsi lähes kuin koira veräjästä.

The Guardianin David Hytner kirjoitti syyskuussa Gazidisin lähdöstä, painottaen tämän kylmähermoista ja rauhallista harkintaa päätöstensä suhteen. Eteläafrikkalainen noudatti tällaista myös seurasta poistumisensa suhteen.

– Gazidisia tullaan aina kritisoimaan siitä, miten hän ei vaatinut Kroenkelta suurempia investointeja, ja siitä, miten hän päästi seuran ajelehtimisen tilaan.

Henkilökemia ja bisnes

Maanantaina levisi France Footballin kautta tieto, jonka mukaan Arsène Wenger olisi hyvin lähellä syrjäyttää Gennaro Gattuson AC Milanin managerina. 22 vuotta Arsenalia luotsannut konkari ilmoitti jokin aika sitten olevansa palaamaan töihin vuoden vaihteessa, muttei kertonut missä.

Huhun levitessä oli kulunut alle viiko siitä, kun Gazidisin aika Arsenalissa virallisesti päättyi. Uuteen toimeensa Milanossa tämä ei ole vielä astunut, mutta nyt sen hoitamiselle ei ole enää lainopillisia esteitä.

Legendastatuksesta ansaitusti nauttiva Wenger tietenkin kertoi keväisen päätöksen väistyä Gunners-johdosta olleen hänen omansa, mutta aivan niin yksinkertainen asia ei välttämättä ole – pelissä on inhimillisten arvojen lisäksi valtavat määrät rahaa, yritysestetiikkaa ja diplomatiaa. Yksi ehdokas lopullisen päätöksen tekijäksi oli juurikin Gazidis. Huhut yhteen palaamisesta eivät välttämättä poista tätä optiota. Kyse on joka tapuksessa asiasta, josta saanemme lukea vasta tulevaisuudessa ilmestyvistä kirjoista.

Kuten Gazidis, myös Wenger on talousopintonsa teoriankin tasolla suorittanut. Vaikka kaksikko ei ylimmän ystävyyden alttarilla polvistelisikaan, saattavat niin sanotut järkisyyt, toisin sanoen matematiikka, antaa aihetta yhteityön aloittamiseen uudelleen. Victoria Concordia Crescit.

Wenger ehti jo kumoamaan huhut – mikä ei sinällään muuta edellä mainitusta mitään.

beIN SPORTS

@beINSPORTS_EN
"Fake News!"

Arsène Wenger emphatically denies reports he will become the next AC Milan manager. #beINUCL

Tapaus Aaron Ramsey

Arsenalissa on lievästi sanoen lakaistu isolla luudalla viimeisen vuoden aikana. Tuorein hämmentävä tapaus on seuraa 10 vuotta edustanut Aaron Ramsey. Keskikenttämiehelle sanotaan olleen jo valmis jatkosopimus pöydällä, ja tämän olleen halukas sen allekirjoittamaan. Gazidisin työrupeaman päättymisen kanssa samaan aikaan sopimus katsosikin tarjolta.

Huono toiminta pelaajasopimusten aikatauluttamisen suhteen on ollut ilmeistä. Seurasta on lähtenyt valtava määrä pelaajia tilanteissa, joissa näiden jatkosopimusten kanssa on vitkasteltu. Kun sopimus päästetään loppusuoralle, on suurin osa neuvotteluvalteista pelaajien, ja näiden agenttien käsissä.

Yleisen teorian mukaan Ramseyn leiri esitti viime kädessä seuralle mahdottomia rahallisia vaatimuksia, joihin Gazidis olisi vielä ollut taipuvainen suostumaan. Kun toimitusjohtajan lähtö sitten varmistui, joutui myös kontrahti silppuriin. Mikäli tämä pitää paikkansa, voivat ainakin rahakirstun syvyyteen uskovat kannattajat kääntää sormensa tällä kertaa Raul Sanllehin ja Vinai Venkateshamin suuntaan – he jakavat Gazidisin tehtävät seurassa.