Manchester Unitedin entinen laituri Nani arvioi, että United on edelleen keskeneräinen tuote manageri José Mourinhon komennossa.

Nani, 31,voitti aikanaan kahdeksan merkittävää pokaalia kahdeksan vuoden aikana Old Traffordilla. Portugalilainen pääsi pelaamaan valtaosan ajasta legendaarisen Sir Alex Fergusonin alaisuudessa, mutta skotin eläköidyttyä United on pudonnut aivan terävimmästä kärjestä.

– Toivon, että he jatkavat hyvien tulosten saamista ja Unitedilla on hyvä tulevaisuus. Ajat ovat erilaisia, on eri valmentaja ja uskoakseni erilainen kulttuuri. Pelaajat ovat erilaisia, mentaliteetti on erilainen, ja sen näkee, ettei asenne ole samanlainen, toteaa Nani.

– Joskus ennen emme ajoittain pelanneet hyvää jalkapalloa, mutta lopulta osoitimme, että pystymme tekemään asioita, joihin muut eivät pystyneet. Viimeinen vartti oli pelkkää Man Unitedia. Muistan, kuinka fanit lauloivat ”Hyökätkää, hyökätkää, hyökätkää”!

Tätä nykyä portugalilaisseura Sportingia edustava Nani kuitenkin muistuttaa, että Unitedin joukkueesta löytyy loistavia pelaajia ja aikaa pelin hiomiseksi on.

– Heillä on loistava manageri, joten toivon, että he palaavat tulevaisuudessa parhaalle tasolleen.

Lähde: Sky Sports