PSG:n laitapuolustaja Dani Alves on nauttinut värikkäästä urasta jalkapallon huipputasolla, pelaten sekä Espanjan, Italian että Ranskan pääsarjoissa. Hän ei kuitenkaan ole vielä päässyt edustamaan yhtäkään joukkuetta Englannin Valioliigassa.

Haastattelussa Sky Sportsille Alves paljasti olleensa lähellä siirtymistä sekä Chelsean että Manchester Cityn riveihin. Brasilian maajoukkuemies pelasi vielä Sevillan riveissä, kun hän sanojensa mukaisesti oli siirtymässä José Mourinhon valmentamaan Chelseaan kesällä 2007. Siirto ei kuitenkaan edennyt maaliviivan yli, minkä vuoksi hän jäi vielä yhdeksi kaudeksi La Liiga -seuran riveihin. Lopulta Barcelona osti hänet vuonna 2008.

Nyt 35-vuotias Alves on paljastanut syyn sille miksei hän koskaan siirtynyt Stamford Bridgelle.

– Syy siirron kaatumiseen oli heidän ei minun, Alves kertoi.

– Luulin kaiken olleen valmista, luulin että tulisin työskentelemään hänen (Mourinhon) kanssa. En tiedä jos hän sai minusta väärän kuvan – etten haluaisi tulla tai jotain vastaavaa – koska sen jälkeen suhteemme ei ole ollut niin hyvä, mutta se ei ollut minun syytäni. Olin vakuuttunut että tulisin työskentelemään hänen joukkueessaan.

Barcelonassa Dani Alves voitti yhteensä 14 pokaalia Pep Guardiolan alaisuudessa, joka kuitenkin vaihtoi pestiä ennen brassipuolustajaa. Espanjalaismanageri siirtyi vuonna 2013 Bayern Müncheniin, ja sieltä vuonna 2016 Manchester Cityn päävalmentajaksi.

Alves pelasi yhden kauden Juventuksen riveissä lähdettyään katalonialaisseurasta vuonna 2016. Kun sopimus torinolaisseuran kanssa oli tullut päätökseen, Alvesin kerrottiin siirtyvän takaisin Guardiolan alaisuuteen Etihad Stadiumille. Useat lehdet kertoivat siirron olleen jo virallista julkistusta vaille valmis, mutta aivan kuten Chelseankin kanssa kymmenen vuotta aiemmin, Alves ei vieläkään löytänyt tietänsä Valioliigaan.

Tällä kertaa syy oli tosin yksinomaan Alvesin, joka perusteli nyt päätöstään siirtyä kesällä 2017 Man Cityn sijaan PSG:hen.

– Kaiken piti olla valmista siirtoani varten, mutta se ei perhesyistä toteutunut. Pep tiesi minun aikeeni työskennellä jälleen hänen kanssaan, kunnes jotain muuta tuli tielle.

– Elämässä on välillä punnittava kaikki asiat keskenään, myös silloin kun kyseessä ei ole vain oma ura. Minulle se oli harmin paikka, etten päässyt pelaamaan taas Guardiolan alaisuudessa, mutta samalla olin innoissani uudesta haasteesta.

Alves, joka auttoi PSG:tä voittamaan viime kaudella triplan, ei kuitenkaan kadu menetettyjä tilaisuuksiaan siirtyä Englannin pelikentille. Hän pikemminkin vihjasi uuden mahdollisuuden vielä koittavan:

– Ei, en kadu mitään… ja sitäpaitsi urani ei ole vielä ohitse. Englantilainen jalkapallo innostaa minua hyvin paljon.