Fernando Torres nimeää suosikkinsa Valioliigan mestariksi: ”Tunteita molempia kohtaan”
Kuva: Getty Images
Nykyisin Japanissa ammatikseen jalkapalloileva Fernando Torres on tuttu pelaaja englantilaista jalkapalloa seuraaville – joihin kuuluu siis tätä nykyä myös itse.
Liverpoolille 65 maalia 102 valioliigaottelussa iskenyt El Niño jatkoi uraansa Merseysiden aikojen jälkeen Chelseassa. Vaikka ura Bluesissa ei ollut aivan yhtä menestyksekäs, ei tämän kauden mestarisuosikin nimeäminen käy ihan itsestään.
– Haluan molempien joukkueiden voittavan kaikki ottelunsa. Kun ne pelaavat vastakkain, en katso pelejä lainkaan, 34-vuotias kertoi Sky Sportsille.
– Minulla on edelleen tunteita molempia kohtaan. Liverpool-jakso oli parhaani jalkapalloilijana, rakastan sitä kaupunkia, kannattajia ja seuraa. Chelseassa taas sain sen, mitä jalkapalloilija haluaa; pokaaleita. Sieltäkin on loistavia muistoja, joten ei ole helppoa valita suosikkiani.
Yksi asia kääntää lopulta asian punaisten puolelle.
– Chelseassa on edelleen pelaajia, joiden kanssa pelasin siellä yhtä aikaa. Liverpoolissa taas on vain Alberto Moreno, joka on pelikaverini maajoukkueesta. Heidän henkilökuntansa kanssa olen kuitenkin edelleen tekemisissä, joten toivon heille kaikkea parasta.
Lopullinen lausuma on kuitenkin osin jaettu.
– Tiedän, miten paljon Liverpoolille merkitsisi voittaa Valioliiga, joten toivottavasti he onnistuvat siinä. Chelsea saisi taas voittaa seuraavalla kaudella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty