Mestaruussarjassa kytee valtava televisiokapina – unelmana kehittää Valioliiga 2
Kuva: Getty Images
Mestaruussarja käy parhaillaan televisioneuvotteluja.
The Times kertoo, että kattojärjestö English Football League ja seurat käyvät kiivasta vääntöä kulisseussa.
EFL ja nykyinen yhteistyökumppani Sky Sports keskustelevat jatkosopimuksesta. Tiedot kertovat, että Sky Sports on valmis maksamaan viiden vuoden (2019–14) paketista 590 miljoonaa puntaa. Valioliiga kuittaa kolmen vuoden (2016–19) diilistä 5,14 miljardia puntaa, joten ero on valtava.
Tämä ei tyydytä kaikkia. Leeds Unitedin omistaja Andrea Radrizzani on väläyttänyt jo ajatusta, että Mestaruussarja voisi olla tulevaisuudessa Valioliiga 2.
Italialainen tuntuu saavan tukijoita. The Times tietää, että peräti 15 seuraa on jo lähettänyt pyynnön EFL:n puheenjohtalle Debbie Jevansille. He vaativat merkittäviä toimia ja sitä, että EFL sanoo ei Sky Sportsille.
Kirjeessä tehdään selväksi, että seurat harkitsevat EFL:n jättämistä ja uuden sarjan (Valioliiga 2) perustamista.
Kyseessä on merkittävä asia. Muun muassa Aston Villa, West Bromwich, Norwich, Middlesbrough ja Swansea allekirjoittivat näkemyksen. Pienemmät seura, kuten Rotherham ja Millwall antavat sen sijaan tukensa nykysuunnitelmille.
Koko Mestaruussarja saa nykyisin Sky Sportsilta 88 miljoonaa puntaa kaudessa. Tuleva sopimus toisi 119 miljoonaa puntaa kaudessa. Tämä on lähes vastaava summa, jonka korkeimman portaan heikoin seura kuittaa kaudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana