Ex-maajoukkuemies arvioi syitä Englannin kultaisen sukupolven epäonnistumiseen – ”Ei ollut paras sekoitus”
Kuva: Getty Images
Emile Heskey oli mukana Englannin 2000-luvun kultaisen sukupolven maajoukkueessa. Ruotsalaisvalmentaja Sven-Göran Erikssonin luotsaama ryhmä sisälsi Paul Scholesin, David Beckhamin, Frank Lampardin ja Steven Gerrardin kaltaisia tähtinimiä, mutta menestys jäi valiojoukolta saavuttamatta.
Heskey uskoo menestyksen puutteen johtuneen yksinkertaisesti vaativan yleisön tuomista menestyspaineista. Lisäksi maajoukkueessa oli useampia saman pelipaikan huippunimiä.
– Meillä oli ehkä liikaa paineita. Joukkueemme ei myöskään ollut aivan paras sekoitus. Meillä oli liikaa pelaajia samalta pelipaikalta, emmekä saaneet Paul Scholesista parasta irti, Heskey arvioi FourFourTwo:n haastattelussa.
– Oli myös kysymysmerkki, missä me peluuttaisimme häntä ja missä Stevieä (Gerrard). Olimme yksilöinä todella hyviä, mutta ehkemme joukkueena.
Heskey jäi itse Erikssonin viimeisinä valmennusvuosina ulos aloittavasta kokoonpanosta. Hyökkääjä muistelee näitä aikoja painostavina.
– En kanna kaunaa. Ehkä se oli minulle hyvä asia. Sen myötä pääsin irtaantumaan hieman siitä ympäristöstä. En sanoisi ilmapiirin olleen myrkyllinen, mutta se oli joskus hyvin käskevä. Olin aina keskiössä.
– Se oli aikalailla median johtamaa. Oli hyvä päästä hieman pois siitä, mutta valehtelisin, jossen olisi kaivannut sitä, Heskey myöntää.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Arsenal sai ison tarjouksen tähtipelaajastaan
- Romano: Tottenham-puolustajan siirto Interiin sovittu – hinta 31,5 miljoonaa euroa
- Kaksi Valioliiga-seuraa haluaa Aaron Wan-Bissakan
- Supertietokone ennusti Valioliigan mestarin – haastajille kylmää kyytiä
- Arne Slot vahvisti: Neuvotteli Hollannin kanssa – kiisti yksityiskohdan
- Manchester City havittelee Enzo Fernándezia – Chelsean hintapyyntö on hurja
- Paljastus: Manchester United yritti hankkia tähtipelaajan kolmesti
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Crystal Palace: Paluu karumpaan arkeen
- Virallista: Kaiken nähnyt maalivahti palaa Manchester Cityn riveihin
- Virallista: Chelsea sai korvaajan Marc Cucurellalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Sunderland: Tuhkimotarina ei toistu
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Virallista: Chelsea sai korvaajan Marc Cucurellalle
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus