Tottenhamin ex-luotsilta neuvo Unai Emerylle: ”Älä polta siltoja”
Kuva: Getty Images
Vahvan alkukauden pelanneen Arsenalin vauhti on kauden edetessä hyytynyt, sillä tapaninpäivästä alkaen pelatuista neljästä valioliigaottelusta se on voittanut vain yhden ja saavuttanut ainoastaan neljä pistettä. Sattumaa tai, mutta viimeisestä kolmesta ottelusta on sivussa ollut pelintekijä Mesut Özil.
30-vuotias saksalainen on kärsinyt kauden aikana lievistä loukkaantumisistakin, mutta valmentaja Unai Emery on jättänyt Öziliä ajoittain kokoonpanon ulkopuolelle myös ”taktisista syistä”. Siinä hän tekee virheen, ainakin jos Tottenhamin entiseltä managerilta Tim Sherwoodilta kysytään.
– Kyllähän Emeryn on pakko Öziliä peluuttaa? Özil on yksi hänen parhaista pelaajistaan, Sherwood ihmettelee The Debate -lähetyksessä Sky Sportsin mukaan.
– Ei siltoja voi polttaa sellaiseen pelaajaan, joka tienaa 350 000 puntaa viikossa ja istuu aloillaan tekemättä mitään. Hänet pitää heittää kentälle ja saada tekemään parhaansa, jotta joukkueestakin tulee parempi.
– Matteo Guendouzi ja Lucas Torreira ovat hyviä omassa hommassaan, mutta eivät he näe sellaisia syöttöaukkoja kuin Özil.
49-vuotiaan Sherwoodin mielestä on Emeryn tehtävä saada Özilin itseluottamus kuntoon.
[readmore from=Özil-Mesut]
– Kiedo kätesi hänen ympärilleen ja kerro hänelle, mitä sinun pitääkin. Tarkoititpa sitä tai et, vakuuta hänet siitä, että hän on tärkein pelaajasi, sillä vireessä oleva Özil on parempi kuin mikään, mitä Arsenalilla on, Sherwood jatkaa.
– Lisäksi Özil ahmii Arsenalin palkkanauhaa. Se on hukkaanheitettyä rahaa, ellei häntä peluuta. Se voi olla periaatteidesi vastaista, mutta jos haluat tuloksia, on joukkue parempi Özilin kanssa kuin ilman Öziliä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan