BBC: Arsenalin laiturikaupat menivät mönkään – neuvottelut PSG:n pelaajasta kesken
Kuva: Getty Images
Arsenalin neuvottelut Internazionalen Ivan Perišićistä ja Dalian Yifangin Yannick Carrascosta vaikuttavat kaatuneen, kertoo BBC.
Tykkimiehet teki tammikuun alussa Dalian Yifangille lainatarjouksen 25-vuotiaasta Carrascosta, mutta Arsenalin tarjoama korvaus lainapestistä oli liian pieni kiinalaisten makuun. Neuvottelut vaikuttivat kuitenkin lupaavilta.
Carrasco itse oli kiinnostunut palaamaan Eurooppaan, sillä se olisi sopinut hänen perheelleen ja Belgian maajoukkueelle. Hän oli myös valmis ottamaan palkanalennuksen.
Arsenalin seuratoiminnassa kuohui kuitenkin kesken neuvottelujen. Lontoolaisseura ilmoitti lopulta, että sen pääkykyjenetsijä Sven Mislintat jättää seuran 8. helmikuuta. Hän aloitti tehtävässään joulukuussa 2017.
Huomio käännettiin Italiaan ja 29-vuotiaaseen Perišićiin, josta Arsenal teki lainatarjouksen osto-optiolla. Pelaaja jätti siirtopyynnön Interille, joka kuitenkin ilmoitti, että kroatialainen voisi lähteä vain siirtokorvausta vastaan tai lainasopimuksella, jossa on ostovelvoite mukana.
BBC:n mukaan Arsenal neuvottelee yhä Paris Saint-Germainin 21-vuotiaan keskikenttäpelaajan Christopher Nkunkun lainaamisesta, mutta diilin toteutumiselle on annettu 50 prosentin mahdollisuus.
Arsenalin odotetaan vahvistavan tänään torstaina Barcelonan Denis Suárezin loppukauden mittainen lainadiili. Barcelona kertoi siirrosta jo keskiviikkona verkkosivuillaan, mutta poisti julkaisunsa pian, eikä kumpikaan seuroista ole tiedottanut 25-vuotiaasta Suárezista sen jälkeen.
Kesän siirtoikkunassa lontoolaisia odottaa suurempi siirtobudjetti, mutta Arsenal on joutunut tammikuun siirtoikkunassa ilmoittamaan hankintakohteilleen, että se ei voi maksaa siirtokorvauksia tässä kuussa. Arsenal ei ole myöskään halunnut ostovelvoitteita potentiaalisille lainapelaajilleen. Epätietoisuutta lisää myös se, että Arsenal ei voi luvata pelaavansa ensi kaudella Mestarien liigassa.
Em. syistä johtunut epävarmuus kaatoi BBC:n mukaan lopullisesti Perišićin diilin toteutumisen. Arsenal yritti vielä kertaalleen tavoitella Carrascoa, mutta se ei ollut valmis korottamaan tarjoustaan, joten Dalian Yifang ei hyväksynyt sitä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta