UCL: Julian Draxler uskoo PSG:n löytävän lääkkeet hirmuvireisen Paul Pogban pitämiseen kurissa
Kuva: Getty Images
Manchester United kohtaa tiistai-iltana kotikentällään Paris Saint-Germainin, Mestarien liigan pudotuspelivaiheen ottelussa. Punaisten vire on viime aikoina ollut loistava, ja varsinkin Paul Pogba tuntuu löytäneen tasonsa.
Vieraiden aloitukseen viimeistään loukkaantumisten vuoksi luultavasti nouseva Julian Draxler uskoo, että maailmanmestari on saatavissa aisoihin.
– Olen tuntenut Paulin pitkän aikaa, ja pelannut häntä vastaan maajoukkueessa. Muutamaan otteeseen olemme onnistuneet pysäyttämään hänet. Pogballa on monia huippuominaisuuksia, ja hän on juuri sellainen pelaaja, joka pystyy loistamaan Mestarien liigassa.
– Meiltä löytyy kuitenkin myös kovia tekijöitä, joiden uskon kykenevän pitämään hänet kurissa.
Saksalainen kertoo keskustelleensa myös Ángel Di Marían kanssa Man Unitedista, jota tämä edusti 2014-2015, ennen siirtymistään Pariisiin.
– En kerro teille vihjeitä, joita hän antoi. Joka tapauksessa hän kertoi olevansa valmis kohtaamiseen.
Pahaa argentiinalainen ei Draxlerin mukaan kuitenkaan entisestä työnantajastaan puhunut.
– Hän on iso pelaaja, jolla on paljon kunnioitusta Unitedia kohtaan. Mitään rumaa jutuissa ei ollut, mutta ne ovat minun ja hänen välisiään. Tarvitsemme Ángelia, varsinkin nyt, kun Neymar ja Edinson Cavani eivät ole pelikunnossa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Curtis Jones: Mohamed Salah pyysi Liverpoolin pelaajilta anteeksi
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Tottenhamin Thomas Frankilta kovaa kritiikkiä tuomarille: ”Teki massiivisen virheen”
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Viktor Gyökeres iski maalin – Arsenal nousi takaisin sarjakärkeen
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- West Hamissa flopannut hyökkääjä pääsemässä Italian Serie A:han