Apuvalmentaja: Tästä Chelsean vaikeudet johtuvat – ”Samoja kysymyksiä kysyttiin Pepiltä”
Kuva: Getty Images
Chelsean apuvalmentaja Gianfranco Zola uskoo Maurizio Sarrin vaikeuksien olevan verrattavissa Pep Guardiolan hankaluuksiin ensimmäisellä kaudellaan Manchester Cityssä.
Blues on pudonnut heikon alkuvuoden myötä pois neljän parhaan joukosta. Viime sunnuntaina Manchester City nöyryytti joukkuetta puhtaasti 6-0.
Guardiola jäi ensimmäisellä City-kaudellaan ilman pokaalia, mutta saavutti Mestarien liiga -paikan.
– Kokeilemme muutamia asioita, muuttamatta sitä suuntaa johon haluamme mennä. Suunta on aina sama, Zola sanoi lehdistölle.
– Kaksi vuotta sitten samoja kysymyksiä kysyttiin mahdollisesti Pepiltä. Muistan Pepin vastaukset. ”Tästä ei tarvitse keskustella. Tämä on osa peliäni. Tiedän, että nyt on vaikeaa, mutta en muuta mitään.”
– Hän on nyt parantanut paljon. Joukkue puolustaa paremmin, prässää paremmin ja hyökkää paremmin. Hän on sopeutunut, mutta ei ole muuttanut pelitapaansa.
– Me olemme mielestäni hyvin samanlaisessa tilanteessa. On paljon kysymyksiä ja epäilyksiä tekemäämme työtä kohtaan. Koitamme sopeutua liigaan ja tehdä joitakin muutoksia. Emme kuitenkaan halua muuttaa näkemystämme jalkapallosta. Silloin emme olisi mitään.
Chelsea kohtaa Cityn uudestaan ensi viikon sunnuntaina Liigacupin finaalissa. Tänään vastassa on FA Cupin viidennellä kierroksella Manchester United.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä