Lähde: Sijoittaja hylkäsi valioliigaseuran ostoaikeet joukkueen lempinimen takia
Kuva: Getty Images
Onko joku sitä mieltä, että jalkapallojoukkueen lempinimi on yhdentekevä pikkuseikka? Voi se joskus siltä tuntuakin, mutta joskus toiste taas ”väärä” lempinimi voi maksaa useita satoja miljoonia.
Brittifutiksen paha poika Vinnie Jones paljasti talkSPORTille, että Newcastlen omistajan Mike Ashleyn pitkäksi venynyt aikomus saattoi kariutua joukkueen lempinimeen Magpies, suomeksi Harakat, joka ei ollut erään yhdysvaltalaissijoittajan mieleen.
Ashley on ollut haluton sijoittamaan isoja rahoja Newcastlen menestyksen eteen, ja on aiheuttanut fanien keskuudessa ärtymystä. Marraskuussa uutisoitiin, että Ashleyn keskustelut yhdysvaltalaisen sijoittajaryhmittymän kanssa olivat jo pitkällä, mutta hankkeesta ei lopulta tullut mitään.
– Juttelin viime viikolla golfklubilla erään henkilön kanssa. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta liittyä Newcastlen ostamiseen tähtäävään sijoittajaryhmään, Jones kertoi sivustolle.
– Tämä amerikkalainen kaveri harkitsi asiaa. Hän ei tiennyt asiasta juuri mitään. Sitten hän totesi: ”Se, mikä sai minut luopumaan kaupoista, oli heidän nimensä – Harakat”.
Tällä viikolla esille nousi huhuja, joiden mukaan Leedsin omistajan Andrea Radrizzanin voisi olla pakko myydä seura, mikäli Leeds ei onnistu nousemaan Valioliigaan. Tätä vaihtoehtoa Vinnie Joneskin golfarikaverilleen suositteli.
– En usko, että Radrizzanin on pakko myydä. Sanoin kuitenkin tälle amerikkalaiskaverille näin: ”Minäpä kerron sinulle sopivan seuran – Jos haluat ostaa jotain, jolla on tulevaisuutta, niin osta Leeds United”.
– ”Se on huikea paikka, ja heidän peleissään on joka viikko 30 000 katsojaa, kuten silloinkin, kun minä pelasin siellä. Kun he menestyvät, kaupunki on täynnä elämää. Se on yksi maan parhaista paikoista asua”, Jones lisäsi.
Leeds on tällä hetkellä Mestaruussarjan kolmantena kaksi pistettä Norwichin takana, ja tasapisteissä Sheffield Unitedin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan