Manchester Citylle massiivinen diili – arvo 758 miljoonaa euroa

Manchester City on tehnyt massiivisen yhteistyösopimuksen urheiluvälinevalmistaja Puman kanssa. Puma valmistaa jatkossa peliasut Citylle ja tämän neljälle sisarseuralle (Melbourne City, Girona, Atletico Torque ja Sichuan Jiuniu), jotka kuuluvat City Football Groupin omistukseen. New York City FC:n peliasut valmistaa Adidas, jolla on koko MLS:n kattava sopimus.
ESPN:n tietojen mukaan yhteistyösopimus on kymmenvuotinen, ja sen arvo on 65 miljoonaa puntaa (75,8 miljoonaa euroa) vuodessa. Sopimuksen kokonaisarvo on siis massiiviset 758 miljoonaa euroa.
Paitasopimus on Valioliigan historian toiseksi arvokkain naapuri Manchester Unitedin jälkeen.
City teki paitasopimuksen arvossaan melkoisen loikkauksen, sillä nykyisestä, tähän kauteen päättyvästä sopimuksestaan Niken kanssa se on kuitannut 20 miljoonaa puntaa vuodessa.
– Tämä on meille historiallinen päivä, sillä emme ole tehneet tällaista koskaan ennen. Tänä on ennenkuulumaton yhteistyö. Tarvitsimme kumppanin, joka voi edetä kanssamme nopeasti, Cityn toimitusjohtaja Ferran Soriano kommentoi.
– Tämä kertoo, keitä olemme nyt ja millaisen tuotteen pystymme tarjoamaan.
Puman toimitusjohtajan Björn Guldenin mukaan Pep Guardiolan käyttämä pelitapa vaikutti seuran valintaan.
– Globaalisti ajateltuna siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Valioliigalla olisi kaikkein suurin kansainvälinen merkitys. Eli jos saat sarjan parhaan seuran, se on myös tärkein seura, Gulden pyöritteli.
– Luulen, että fanit kaikkialla maailmassa haluavat nähdä kiinnostavaa ja hyökkäävää jalkapalloa, ja sellainen imago Cityllä ja Pepillä on.
– Se liittyy pitkälti näihin Barcelonasta tuleviin kavereihin. Pepin persoona on myös positiivinen juttu. Mutta kun katsotaan näitä pelaajia, tietysti se on brändijohtaja.
Cityn seuraavan kauden pelipaita julkistetaan heinäkuussa ennen Japanissa tehtävää harjoituskauden kiertuetta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä