Saiko Liverpool ”kuoleman suudelman” jalkapallolegenda Peléltä?
Kuva: Getty Images
Brasilialainen jalkapallolegenda Pelé uskoo Liverpoolin voittavan Valioliigan, vaikka joukkue menetti viikonloppuna jälleen pisteitä.
– Hyvää syntymäpäivää Liverpoolin sankarille Kenny Dalglishille. Olen alusta lähtien uskonut Liverpoolin voittavan Valioliigan. Uskon edelleen, että he tekevät sen, 78-vuotias Pelé kirjoitti maanantaina Twitterissä.
Liverpool jahtaa ensimmäistä liigamestaruuttaan lähes kolmeen vuosikymmeneen. Joukkue on pisteen Manchester Cityä perässä, kun takana on 29 kierrosta.
Monet pitävät Pelén lausuntoa ”kuoleman suudelmana”, sillä miehen veikkaukset ovat menneet monta kertaa päin mäntyä.
Pelé esimerkiksi ennusti aikoinaan, että afrikkalainen joukkue voittaa MM-kultaa vuoteen 2000 mennessä. Yksikään Afrikan maa ei ole edennyt lopputurnauksessa puolivälierävaihetta pidemmälle.
Vuonna 2002 ex-huippupelaaja puolestaan väitti, että Brasilian taival päättyisi alkulohkoon. Joukkue vei lopulta maailmanmestaruuden.
Samana vuonna Pelé ennakoi Kiinan selviytyvän neljännesvälierävaiheeseen. Joukkue jäi kuitenkin lohkovaiheessa ilman maaleja ja pisteitä.
Happy birthday to Liverpool hero, Kenny Dalglish. I backed @LFC to win the Premier League from the start. I still think they will do it. // Feliz aniversário para o herói do Liverpool, @kennethdalglish. Eu apoiei o @LFC no início da Premier League e ainda acho que levarão a taça.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
