Liverpoolin kesähankinta ei halua tulla vertailluksi Bayern-tähden kanssa: ”Se olisi liian aikaista”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin kesähankinta Alisson ei haluaisi tulla vertailluksi Bayern Münchenin Manuel Neuerin kanssa.
Alisson on nauttinut huikeasta debyyttikaudesta punapaitojen tolppien välissä. Brassiveskari on pitänyt eniten nollapelejä Valioliigassa (17), jopa kolme enemmän kuin Manchester City -maalivahti Ederson.
Alisson ei kuitenkaan usko olevansa vielä samalla tasolla kuin Neuer, joka on osoittanut olevansa yksi Euroopan parhaita maalivahteja viime vuosikymmenen aikana. – En voi verrata itseäni Neueriin. Hän on yksi parhaista maalivahdeista viimeisen 10 vuoden aikana, ellei paras, Alisson kertoi lehdistölle ennen keskiviikon Mestarien liiga -ottelua Bayernia vastaan. – Hän on voittanut kaiken, kun taas minä olen vasta urani alussa. Hän on kuin esikuva minulle ja hieno persoona myös. En usko että voin verrata itseäni häneen, se olisi liian aikaista. Liverpool on hävinnyt neljä viimeistä vierasotteluaan Mestarien liigassa. Punapaidat pitivät Bayernin kuitenkin nollilla joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa, joten 1-1-tasapelikin riittää Liverpoolin jatkopaikkaan.
LUE MYÖS:
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!