Chelsea tepasteli puolivälieriin historiallisella voitolla – Olivier Giroud hattutempulla maalipörssin kärkeen
Chelsea varmisti jatkopaikkana Eurooppa-liigan puolivälierissä voitettuaan Kiovan Dynamon 5-0 torstai-iltana.
Chelsea voitti ensimmäisen osaottelun jo 3-0 Stamford Bridgellä, joten Maurizio Sarrin miehistöllä oli varaa lähteä toiseen kamppailuun hieman rauhallisemmin. Maaleja syntyi kuitenkin entistä enemmän.
Olivier Giroud siirtyi maalipörssin ensimmäiselle sijalle tehtyään pelissä hattutempun. Ranskalaiskärjellä on nyt yhdeksän maalia yhdeksässä Eurooppa-liigan ottelussa.
Lisätäkseen tulokselle hieman lisäarvoa, kyseessä oli kuitenkin Chelsean seurahistorian ensimmäinen voitto Ukrainasta.
Chelsea hautasi Dynamon takaa-ajohaaveet nopeasti, kun keltapaidat tekivät otteluparin neljännen maalinsa vain viiden minuutin pelin jälkeen.
Ruben Loftus-Cheek ohjasi Willianin kulmapotkun maalin suulle, josta Olivier Giroud tuikkasi pallon ykkösellä maaliin.
Ensimmäisen maalin syöttänyt Loftus-Cheek oli myös itse lähellä maalintekoa 10 minuutin pelin kohdalla, mutta maalivahti torjui englantilaisnuorukaisen laukauksen.
Dynamo luuli jo tasoittaneensa pelin, kun joukkueen kärkimies Denis Garmash viimeisteli pallon läpiajosta Kepa Arrizabalagan ohitse. Avustava erotuomari oli kuitenkin tarkkana ja liputti tilanteen täysin oikein paitsioksi.
Chelsea eteni yhteismaaleissa jo 5-0-johtoon, kun peliä oli takana 33 minuuttia. Marcos Alonson aikainen keskitys putosi täydellisesti Giroudin juoksuradalle, joka sijoitti pallon ensimmäisellä kosketuksella Denys Boykon ohitse.
Ensimmäisen jakson lisäajalla Chelsea teki vielä ottelun kolmannen. Callum Hudson-Odoi pelasi murtavan seinäsyötön Giroudin kanssa, jonka jälkeen Alonso liukui englantilaislaiturin matalan keskityksen verkon perukoille.
Toisella jaksolla Dynamo kävi senttien päässä kavennusmaalista, kun Serhiy Sydorchuk laukoi pallon lähietäisyydeltä tolppaan. Tilanteen päätteeksi Garmash upotti pelivälineen sisään, mutta ukrainalaiskärki oli tälläkin kertaa selkeästi paitsiossa, eikä maalia hyväksytty.
Chelsea ei jäänyt toisellakaan puoliajalla maaleitta, kun Giroud viimeisteli hattutemppunsa reilun tunnin pelin jälkeen. Willian keskitti pallon vapaapotkusta ja ranskalaiskärki nousi korkeimmalle puskeakseen pallon jälleen kerran sisään.
Giroud siirtyi hattutemppunsa myötä Eurooppa-liigan maalipörssin kärkeen yhdeksän maalin voimin.
Chelsean iloksi ja Dynamon suruksi vieraiden maalihanat eivät kuitenkaan tyrehtyneet vielä. Giroud tarjoili vielä yhden maalin itsekin, kun hän pelasi Hudson-Odoin läpiajoon erinomaisella pystysyötöllä. Lontoolaisjoukkueen 18-vuotias huippulupaus karkasi puolustajastaan ja viimeisteli pallon kliinisesti maaliin 78. peliminuutilla.
Kyseessä oli Hudson-Odoin neljäs maali tämän kauden Eurooppa-liigassa. Kukaan teini-ikäinen pelaaja ei ole tehnyt yhtä montaa maalia europeleissä tällä kaudella.
Ottelu päättyi lopulta Chelsean murskaavaan 5-0-voittoon, yhteismaalein 8-0.
Eurooppa-liigan puolivälieräparit arvotaan huomenna perjantaina.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

