Man United -legendan manageriuralle surkea alku – erosi ensimmäisestä työstään jo kuukauden jälkeen

Manchester United -legenda Paul Scholes ei ole saanut manageriurallensa toivottua alkua. Entinen keskikenttäpelaaja ehti nimittäin valmentaa ensimmäistä seuraansa vain seitsemän ottelun ajan.
Scholes astui Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Oldhamin peräsimeen tasan kuukausi sitten. Voitettuaan ensimmäisestä seitsemästä ottelustaan vain yhden, manageri päätti erota työstään.
Scholesin mukaan hän ei saanut toimia Oldhamissa haluamallaan tavalla, mikä lopulta johti hänen päätökseensä lähteä.
– Olen hyvin pahoillani ilmoittaessani päätöksestäni jättää seura välittömästi, Scholes kertoi torstaina Daily Mirrorin mukaan.
– Toivoin että voisin viettää edes sopimukseni mukaiset 18 kuukautta managerina seurassa, jota olen kannattanut koko elämäni ajan.
– Kannattajat, pelaajat, ystäväni ja perheeni tiesivät kaikki kuinka ylpeä ja innostunut olin ottaessani työpaikan vastaan.
– Lyhyen ajanjakson aikana en valitettavasti saanut mahdollisuutta operoida täällä sillä tavalla, miten minulle ennen sopimuksen allekirjoitusta luvattiin.
– Toivon faneille, pelajille ja henkilökunnalle – jotka ovat olleet huikeita – kaikkea parasta loppukauden ajaksi. Tulen seuraamaan ja kannattamaan seuraa yhtenä faneista, Scholes lisäsi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Sir Jim Ratcliffe muuttamassa mielensä Manchester Unitedista
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Chelsean jättihankinta avasi viimein maalitilinsä – Mauricio Pochettino kehui suojattiaan: ”Ei ole helppo sopeutua”
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta