Valioliigan putoamistaistelu saattoi saada uutta maustetta, kun tällä hetkellä 15. sijalla olevan Newcastlen puolustaja Florian Lejeunen loukkaantumisen aste selvisi.

Ranskalaistoppari palasi pelikuntoon polvivammansa jälkeen tammikuussa, ja on pelannut siitä lähtien kaikki minuutit Rafael Benítezin miehistössä. Sunnuntain tappiollisessa Crystal Palace -ottelussa vaurioitui kuitenkin toinen polvi niin pahasti, että loppukausi menee 27-vuotiaalta sivu suun.

Lejeune kannettiin ottelun toisella puoliajalla kentältä paareilla, ja nyt Sky Sportsin tietojen mukaan on varmistunut, ettei kuntoutuminen tapahdu enää tämän liigakevään aikana.

Newcastlella on tällä hetkellä yhä seitsemän pisteen kaula liigassa säilymisestään vielä taistelevaan Cardiffiin, mutta walesilaisilla on ottelu Harakoita vähemmän pelattuna. Sekä Newcastle että Cardiff ovat hävinneet kaksi viimeistä otteluaan. Kumpikin joukkue kohtaa viimeisillä kierroksilla vielä muun muassa mestarikandidaatti Liverpoolin.