Virallista: Kohulla Arsenaliin saapunut pelaajatarkkailija löysi itselleen uuden seuran – taistelee sarjapaikastaan Saksassa
Kuva: Getty Images
Sven Mislintat on allekirjoittanut kaksivuotisen työsopimuksen saksalaisen Stuttgartin kanssa.
Kuuluisa pelaajatarkkailija poistui Arsenalista tammikuussa ja ehti siten olla työttömänä vain muutaman kuukauden.
46-vuotias Mislintat saapui Arsenalin pelaajatarkkailijaksi joulukuussa 2017 lähdettyään Dortmundista jouduttaan erimielisyyksiin silloin seuraa valmentaneen Thomas Tuchelin kanssa.
Mislintat on yksi maailman tunnetuimpia pelaajatarkkailijoita. Mislintatin pesti Arsenalissa kesti kuitenkin vain 14 kuukauden ajan, sillä saksalainen erosi työstään tammikuussa. Mislintat pettyi saamaansa vastuuseen ja siihen, ettei seura toteuttanut Mislintatin haluamia siirtoja.
Stuttgart on parhaillaan Saksan Bundesliigassa 16. sijalla, eli joutumassa nousukarsintaotteluihin. Bundesliigan kaksi viimeisintä putoavat suoraan ja kolmanneksi viimeinen pelaa sarjapaikastaan toiseksi korkeimman sarjatason kolmanneksi sijoittunutta seuraa vastaan.
– On valtava haaste ja samalla suuri kunnia saada työskennellä VfB:n kaltaiselle seuralle. Olen kasvanut perinneseuran ympäristössä, ja se ilmapiiri on minulle hyvin tärkeää. Tulevina viikkoina yhteinen päämäärämme on sarjassa säilymisessä, mutta luonnollisesti pidämme samalla silmällä myös ensi kauden suunnittelua, Mislintat totesi lehdistötilaisuudessaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan