Manchester United -puolustaja julkaisi arvoituksellisen Instagram-kuvan – lähtö varmistunut?
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin laitapuolustaja Antonio Valencia on hyvin pitkälti vahvistanut lähtevänsä seurasta ensi kesänä.
Valencia julkaisi lauantaina arvoituksellisen Instagram-postauksen. Hänen julkaisemassaan kuvassa on otos tyhjästä Old Traffordista, sekä yksinkertainen teksti, missä lukee vain ”Kiitos”. Jos kuva ei näy alapuolella, voit avata sen tästä.
Viime aikoina Valencia on pyörinyt vahvasti siirtohuhujen keskellä. Vuosikymmenen Manchester Unitedissa viettänyt ecuadorilainen tulee sopimusvuotensa päätökseen ensi kesänä. Ole Gunnar Solskjær on peluuttanut Valenciaa vain yhdessä ottelussa tämän vuoden puolella, eikä seura tule norjalaismanagerin mukaan tarjoamaan 33-vuotiaalle uutta jatkosopimusta. Valencia, jonka United hankki 16 miljoonalla punnalla Wiganista kesäkuussa 2009, on pelannut yhteensä 338 ottelua manchesterilaisseuran riveissä, tehden yhteensä 25 maalia.
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin