Hollantilaishyökkääjä hyvästeli vanhan seuransa – Sky: Liverpoolin kannattajat innostuivat suotta
Hollantilaishyökkääjä Memphis Depay postasi viikonloppuna Instagramiin vihjailevan videon, jonka uskotaan merkitsevän hyvästejä hänen vanhalle seuralleen Lyonille. 25-vuotias Depay, joka valittiin mukaan Hollannin Nations Leaguen Final Four -joukkueeseen, kirjoitti kuvatekstiksi ”Kiitos Lyon”, ja asteli kohti lentokonetta.
Depay oli pukeutunut kokopunaiseen pukuun, ja lentokonekin sattui olemaan punainen. Tästä Liverpool-fanit innostuivat sosiaalisessa mediassa, arvellen sen kenties olevan jonkinlainen viittaus Liverpoolin lempinimeen Reds. Myös lehdistössä viljeltiin huhuja Liverpoolin kiinnostuksesta Depayta kohtaan.
Sky Sports on kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei Liverpool aio tehdä Depaysta tarjousta.
Depay siirtyi Lyoniin tammikuussa 2017 heikosti menneen Manchester United -jakson jälkeen. Unitedissa Depay tuomittiin kalliiksi flopiksi, mutta Lyonissa hän on tehnyt 116 ottelussa 39 maalia ja antanut 41 maalisyöttöä. Päättyneen kauden saldo oli 12 maalia ja 16 maalisyöttöä.
Depayn sopimus Lyonin kanssa jatkuu vielä kahden kauden ajan.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen