PSG:n pelaaja edelleen katkerana Man United -tappiosta: ”Jalkapallohistorian suurin vitsi”
Kuva: Getty Images
PSG:n belgialaispuolustaja Thomas Meunier vaikuttaa edelleen olevan turhautunut ranskalaisjoukkueen varhaisesta putoamisesta Mestarien liigan pudotuspeleissä.
Suursuosikki PSG voitti neljännesvälierien avauskohtaamisen vieraskentällä 2–0, mutta Manchester United käänsi otteluparin edukseen Pariisissa. Marcus Rashford laukoi ratkaisevan maalin viime hetkillä VAR:n avulla tuomitusta rangaistuspotkusta.
– Ottelu Manchesteria (United) vastaan on yksinkertaisesti jalkapallohistorian suurin vitsi. Olisin voinut lyödä miljoona euroa vetoa sen puolesta, ettemme voisi hävitä. Se oli todella katastrofaalista, ettemme selviytyneet jatkoon. Kaikki ovat hyvin tietoisia siitä, Meunier sanoo Le Parisienille.
– Mestarien liiga on edelleen iso ongelma. On puhuttu tästä kansainvälistymisestä, tämän kilpailun voittamisesta sekä Realin ja Barçan kaltaisten isojen joukkoon pääsemisestä. Siihen menee pitkä aika, mutta PSG on kasvava seura.
Siirtohuhuissa Unitedin ja Arsenalin on kerrottu olevan kiinnostuneita 27-vuotiaasta Meunierista, joka kuitenkin haluaisi omien sanojensa mukaan pysyä Ranskassa. Sopimusta on jäljellä enää yksi vuosi.
– Olen kertonut johdolle, että olen valmis jatkamaan ja pitäisin siitä paljon. He eivät kertoneet minulle ”Haluamme ehdottomasti myydä sinut”. He tietävät, että jossakin vaiheessa he tarvitsevat minua. Jos seura sanoo minulle ”Haluamme myydä sinut ja tarvitsemme rahaa, kyse on taloudellisesta reilusta pelistä”, enkä pelaisi ensi vuonna, silloin tietysti löydämme molemmille osapuolille sopivan ratkaisun.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Pitäisikö Arne Slotin penkittää Mohamed Salah viimeisessä pelissä? Näin Jamie Carragher kommentoi
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Chelsean avainpelaajat herättävät kiinnostusta La Ligassa
- Unai Emeryllä mahdollisuus tehdä taas historiaa Eurooppa-liigassa – ”En ole tämän kilpailun kuningas”
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Toimittaja: Man Cityn ex-kulttipelaaja palaamassa takaisin Etihadille
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Pitäisikö Arne Slotin penkittää Mohamed Salah viimeisessä pelissä? Näin Jamie Carragher kommentoi