Ex-valmentajalle yli 24 vuoden vankeustuomio koulupoikiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

Southamptonin ja Peterboroughin organisaatioissa toiminut entinen valmentaja Bob Higgins on saanut 24 vuoden ja kolmen kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen, kouluikäisiin juonioripoikiin kohdistuneista seksuaalirikoksistaan.
Nyt 66-vuotias Higgins todettiin syylliseksi kaikkiaan 46 tapauksessa, jotka kohdistuivat 24 teinipoikaan vuosina 1971-1996.
– Lukuisat pojat pitivät sinua idolinaan, ja olivat valmiita tekemään mitä tahansa päätyäkseen ammattijalkapalloilijoiksi, tuomari Peter Crabtree sanoi tuomitulle puheenvuorossaan.
– Kannustit heitä pitämään itseäsi isähahmona. Moniin, ilman omaa isäänsä kasvaneisiin, haavoittuviin poikiin toimintasi jätti perustavanlaatuisen jäljen, tuomari jatkoi.
Tuomittu ei osoittanut minkäänasteisia tuntemuksia tuomiota julistettaessa. Tuomari nosti esiin rikoksen kohteiden rohkeuden vaikeassa asiassa.
– Ainoa ihiminen, jonka pitäisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää, olet sinä. Et kuitenkaan osoita minkäänlaisia katumuksen merkkejä, Crabtree sanoi Higginsille.
Higgins oli syytettynä vastaavista rikoksista 1990-luvun alussa, mutta tuolloin syytteet hylättiin, ja tämä pääsi jatkamaan toimiaan.
Southampton on julkaissut anteeksipyynnön uhreille, ja kertonut käynnistäneensä tutkimukset asiasta.
Lähde: The Telegraph
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin