Man Unitediin ja Arsenaliin yhdistetty PSG-puolustaja teki päätöksen tulevaisuudestaan: ”Tulemme löytämään ratkaisun”
Kuva: Getty Images
PSG:n laitapuolustaja Thomas Meunier on ollut pitkän aikaa sekä Manchester Unitedin että Arsenalin tähtäimessä.
Belgian maajoukkuemiehen PSG-sopimusta on enää vuoden verran jäljellä. Hän olisi täten saatavilla ilmaiseksi ensi vuonna, ellei PSG kauppaa häntä jo tänä kesänä.
Meunier itse toivoo pysyvänsä PSG:ssä, mutta on valmis neuvottelemaan myös siirrosta.
– Haluan toistaa itseäni uudelleen. Minun tavoitteeni on pysyä Pariisissa, Meunier kertoi belgialaisradio RTBF:lle (via Daily Mail)
[readmore from=Thomas-Meunier]
– Jos hekin haluavat minun jäävän, niin se olisi entistä parempi – kulkisimme käsi kädessä.
– Jos he eivät halua minua, niin sitten me tulemme löytämään toisen ratkaisun, Meunier lisäsi.
Meunier, 27, pelasi aiemmin Unai Emeryn alaisuudessa PSG:n paidassa. Arsenal-manageri tavoittelee uutta laitapuolustajaa Stephan Liechtensteinin lähdettyä.
Ole Gunnar Solskjær on puolestaan kiinnostunut Crystal Palacen Aaron Wan-Bissakasta, mutta Manchester United ei ole vielä onnistunut vastaamaan lontoolaisseuran vaatimuksiin ja saattaa kääntää katseensa halvempien vaihtoehtojen puoleen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Pitäisikö Arne Slotin penkittää Mohamed Salah viimeisessä pelissä? Näin Jamie Carragher kommentoi
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Chelsean avainpelaajat herättävät kiinnostusta La Ligassa
- Unai Emeryllä mahdollisuus tehdä taas historiaa Eurooppa-liigassa – ”En ole tämän kilpailun kuningas”
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Toimittaja: Man Cityn ex-kulttipelaaja palaamassa takaisin Etihadille
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Pitäisikö Arne Slotin penkittää Mohamed Salah viimeisessä pelissä? Näin Jamie Carragher kommentoi