Heurelho Gomes on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Watfordin kanssa. Valioliigaseura vahvisti 38-vuotiaan brasilialaisvahdin jatkon tiedotteessaan.

Gomes siirtyi Watfordiin viisi vuotta sitten Tottenhamista. Maalivahti on pelannut yhteensä 156 ottelua seurassa.

Gomes oli myös kaudella 2014-15 avainroolissa, kun Watford nousi takaisin Valioliigaan. Brassi voitti myös tuolloin seuran vuoden pelaajan palkinnon.

Gomes voitti saman pystin myös kausina 2015-16 ja 2016-17.

Viime kaudella Gomes esiintyi vain cup-otteluissa ja johti Watfordin FA Cupin finaaliin. Valioliigassa torjuntavastuu oli Ben Fosterilla.