Le Parisien: Evertonin avainpelaaja siirtyy 32 miljoonalla eurolla PSG:n riveihin
Evertonin keskikenttäpelaaja Idrissa Gueye tulee siirtymään tänä kesänä Paris Saint-Germainin paitaan, Le Parisien uutisoi.
Everton ja PSG ovat lähteen mukaan päässeet sopuun 32 miljoonan euron siirtosummasta, mikä voi vielä nousta erinäisten bonusten avulla.
Gueye on ollut jo viime vuoden kesästä lähtien PSG:n kiikarissa. Tammikuussa Everton hylkäsikin useita tarjouksia 29-vuotiaasta senegalilaispelaajasta.
Gueye tulee matkustamaan loppuviikosta Pariisiin suorittamaan lääkärintarkastuksensa ennen siirron vahvistamista.
Everton on vahvistanut joukkueettaan jo Manchester Cityn Fabian Delphillä sekä Barcelonan André Gomesilla, joten seura tuskin aikoo hankkia enempää keskikenttäpelaajia tänä kesänä.
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin

- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen