Arsenalin siirtokassa huhuttua suurempi – seurajohtaja: ”En tunnista tätä £40m lukua”

Arsenalin siirtokassaa ei olla rajoitettu vain 40 miljoonaan puntaan, seurajohtaja Vinai Venkatesham on vahvistanut.
Arsenal ei onnistunut selviytymään täksikään kaudeksi Mestarien liigaan, minkä takia seuran taloudelliset voimavarat ollaan luokiteltu mediassa hyvinkin pieniksi. Arsenal on kuitenkin hankkinut tämän kesän aikana jo kolme uutta pelaajaa.
Brassilaituri Gabriel Martinelli siirtyi Lontooseen kuudella miljoonalla eurolla, jonka jälkeen Real Madridin Dani Ceballos liittyi seuraan vuoden mittaisella lainasopimuksella.
Ranskalaislupaus William Saliban siirto Arsenaliin vahvistui myös tällä viikolla. Hän tulee kuitenkin viettämään alkavan kauden lainalla Saint-Etiennen riveissä.
Arsenal on myös lähellä Nicolas Pépén hankkimista LOSC Lillestä. Laitahyökkääjän siirtokorvaukseksi ollaan huhujen mukaan sovittu jopa 80 miljoonaa euroa (lue lisää).
– En tunnista tätä 40 miljoonan punnan lukua, johon olen törmännyt jo useamman kerran. Se ei tule meiltä, se ei tule seuralta, Venkatesham kertoi Metrolle.
– Nämä luvut eivät koskaan tule meiltä. Me emme koskaan, koskaan, koskaan puhuisi siitä, miten paljon rahaa meillä on käytettävissä. Se auttaisi meitä vähiten.
– Se on totta, että meidän varamme ovat nyt rajatummat kolmen peräkkäisen Eurooppa-liiga -kauden takia, mutta budjettimme ei ole 40 miljoonaa puntaa.
– Ymmärrän, että fanien on välillä hankala saada selville mitä me todella teemme täällä, mutta sanoisin että se johtuu vain siitä, että noin 85-prosenttia siitä mitä meistä kirjoitetaan ei pidä paikkaansa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Thomas Tuchel puhui Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikeasta karsinta-avauksesta – Englannin päävalmentaja oli tyytyväinen yhteen asiaan
- Athletic: Chelsea voi jättää Jadon Sanchon ostamatta – sopimuksessa vaihtoehtoinen ratkaisu
- Newcastle-tähti jätti maajoukkueleirin kesken
- Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”
- Englannin uusi valmentaja Thomas Tuchel jakoi pari vinkkiä Jude Bellinghamille
- Erling Haaland ei pelkää Man Cityn potentiaalista rangaistusta
- Rasmus Højlund kopioi Cristiano Ronaldon tuuletuksen Portugalia vastaan – näin hyökkääjälegenda reagoi
- Liverpoolin luottopelaaja hehkuttaa Arne Slotin uskomatonta sisääntuloa – vertasi Jürgen Kloppiin
- Näihin asioihin Thomas Tuchel ei ollut tyytyväinen Englannin debyytissään – kahdelta tähdeltä vaaditaan enemmän
- Wolves-hyökkääjälle törkytempusta lisää pelikieltoa ja sakot