Lähde: Everton haluaa Juventus-kärjen lisäksi myös Southamptonin keskikenttäpelaajan
Kuva: Getty Images
Everton ja Juventus neuvottelevat parhaillaan Moise Keanin siirrosta.
19-vuotias Kean on vaarassa jäädä hyvin pienelle peliajalle ensi kaudella Juventuksessa, ja nuorukainen haluaa itselleen enemmän peliaikaa. Sitä olisi tiettävästi tarjolla Evertonissa. Juventus haluaa Keanista 40 miljoonaa euroa ja takaisinosto-option.
Kean ei ole ainoa Juventuksessa pelannut pelaaja, josta Everton on kiinnostunut. Skyn mukaan myös Mario Lemina on herättänyt seuran kiinnostuksen.
42 ottelua Juventuksessa pelannut Lemina voitti seurassa kaksi Serie A:n mestaruutta. 25-vuotias Lemina on edustanut Southamptonia kahden kauden ajan. Southampton maksoi Juventukselle puolustavasta keskikenttäpelaajasta noin 17 miljoonaa euroa.
Leminan olisi määrä korvata seurassa Idrissa Gueyen. Gueye on siirtymässä PSG:hen.
LUE MYÖS:
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen