Englannin Valioliigan kausi 2019-20 käynnistyy perjantaina Liverpoolin ja Norwich Cityn välisellä ottelulla. Suomessa riittää Liverpoolin kannattajia, mutta omat tukijoukkonsa on myös Norwichilla – pelaahan Kanarianlintujen hyökkäyksessä Huuhkajien tulikuuma maalitykki Teemu Pukki.

Viime vuonna Championshipin eli Englannin toisen sarjatason mestaruuden voittanut ja sitä kautta suoraan Valioliigaan noussut Norwich saa heti vastaansa ellei kovimman niin ainakin yhden parhaista mahdollisista joukkueista. Perjantain kotijoukkue Liverpool voitti viime keväänä Mestarien liigan ja sijoittui toiseksi Valioliigassa jääden vain pisteen mestaruutta juhlineesta Manchester Citystä. Poolin puolustus oli sarjan pitävin, ja omiin meni 38 pelin aikana vaivaiset 22 osumaa.

Jonkun mielestä Norwich saattaa olla hyvin epäonnekas joutuessaan reissaamaan heti avauspelissä Anfieldille. Viasatin asiantuntija, entinen maajoukkuehyökkääjä Mika Kottila ei kuitenkaan näe asetelmaa tuolla tavalla vaan sanoo, että Norwichille voi olla jopa pieni etu kohdata mestarikandidaatti heti kättelyssä. Paineet ovat nimittäin isännillä.

– Periaatteessa on kivointa aloittaa tuollaisella! Sinua jännittää valmiiksi koko sarja, ja sitten tuo paikka missä he nyt joutuvat tai jonne he pääsevät pelaamaan on yksi vaikeimmista paikoista pelata. Tuollaiselta nousijajoukkueelta kukaan ei odota yhtään mitään. Menet vaan nauttimaan ja kokeilet olevasi se pelaaja, joka pääsee (Virgil) van Dijkista ohi, Kottila perustelee Valioliiga.comille.

Hollantilaistähti van Dijkista ei paineta ohi ihan helpolla. Eri tilastopalvelujen mukaan topparia ei ole ohitettu varsinaisessa yksi vastaan yksi -tilanteessa peräti 65 edelliseen otteluun (ennen viime viikonloppuna pelattua Community Shieldia Man Citya vastaan). Olisikin kertakaikkisen huimaa, jos Pukki tai edes joku muu Norwichin pelaaja pystyisi tähän avauskierroksella.

Kottilan mukaan Norwichilla ei ole juuri isommin hävittävää avauspelissä, mikä nostaa hiukan vieraiden osakkeita. Selvää kuitenkin on, että Liverpoolin voittoa pidetään yleisesti hyvin todennäköisenä.

– Jokainen tietää, että on se sarja mikä tahansa, niin ensimmäisillä kierroksilla preseasonin jälkeen siellä voi tapahtua mitä tahansa. Toki, jos otat pataan 0-8, niin saattaa ehkä miettiä, että olisiko kannattanut hankkia vähän isommalla rahalle pelaajia, Kottila heittää.

Kesän siirtoikkunan viimeisillä hetkillä liikkeitä tapahtuu usein nopeasti, niin nytkin. Heti tämän haastattelun jälkeen Norwich ilmoitti solmineensa ranskalaisen keskikenttämiehen Ibrahim Amadoun, 26, kanssa alkavan kauden mittaisen lainasopimuksen. Amadou siirtyy lainalle seuraan Sevillasta eli Pukin ulkomaanuran ensimmäisestä seurasta.

Kottila kokee Pukin kehittyneen paljon viime vuosina kaksinkamppailupelaamisessa, mitä tulee Valioliigassa väistämättä lisää, kun tilaa on vähemmän.

Myös paikkoja siunaantunee Pukille huomattavasti viime kautta vähemmän kovatasoisemmassa sarjassa. 29 maalilla itsensä Championshipin maalikuninkaaksi tulokaskaudellaan tykittänyt Pukki joutuu viimeistelemään viimeaikaiseen tapaan, kylmän viileästi ja hyvällä prosentilla, jos aikoo heiluttaa verkkoa myös Valioliigassa.

– Nyt nähdään, pystyykö Norwich toteuttamaan sitä samaa ideologiaa mitä he ovat Championshipissä tehneet, eli pelaamaan. Silloin kun pyrit pelaamaan ja pääsemään antamaan ratkaisevia murtavia syöttöjä läheltä vastustajan puolustuslinjaa, niin silloin Teemu ei joudu painimaan, Kottila sanoo ja jatkaa:

– Mutta jos se muuttuu, ja oletan että jollain tavalla se muuttuu, on pakko muuttaa pelaamista vähän vastahyökkäyspelaamiseksi ja vähän pidemmiksi palloiksi. Silloin Teemu joutuu painimaan ihan eri tavalla, koska sitä tilaa ja aikaa on vähemmän tuossa sarjassa.

Valioliigakauden avajaisia, PukkiPartya, vietetään perjantaina 9.8. klo 20 alkaen Casino Helsingin Fennia Salongissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lavalla nähdään mm. Markku Kanerva, Jussi Jääskeläinen ja Keith Armstrong. Ilta huipentuu Liverpool-Norwich-otteluun, jonka studiolähetys alkaa klo 21. Valioliigakausi 2019-20 näkyy tuttuun tapaan Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.