Valioliigan mielenkiintoisimmasta pelaajasta suomalaisten silmin ei kahta sanaa – entinen maajoukkueluotsi hehkuttaa Teemu Pukin merkitystä

Teemu Pukki on seuratuin suomalainen jalkapalloilija tänä viikonloppuna. Pukki, 29, tekee perjantai-iltana debyyttinsä Valioliigassa, kun Norwich kohtaa vieraskentällä Liverpoolin.
Urallaan 60 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut ja hetken jopa A-maajoukkueen päävalmentajana toiminut Olli Huttunen luottaa siihen, että Pukin kausi Valioliigassa tulee olemaan onnistunut.
– Uskon ”Temen” rikkovan kymmenen maalin rajan ensi kaudella. Paljon on tietenkin kyse siitä, miten joukkueen peli kulkee yleensä. Uskoisin kuitenkin, että Norwich tulee säilymään Valioliigassa, vaikkakin taistelee sarjapaikasta, Huttunen puntaroi Valioliiga.comille.
Valioliigassa nähdään jälleen melkoista tähtisadetta, kun moni joukkue on vahvistanut rivejään kansainvälisillä huippupelaajilla. Silti Huttunen veikkaa, että suomalaisten suurin mielenkiinto kohdistuu koko kauden ajan Pukkiin.
– Kyllä meille suomalaisille Teemu Pukki tulee olemaan se mielenkiintoisin pelaaja. Pitkästä aikaa suomalainen pelaaja on vahvassa roolissa Valioliigassa, Huttunen alleviivaa.
Valioliigan mestaruustaistoon Huttunen ei mustaa hevosta odota. Viime kauden ykkönen Manchester City on hänen papereissaan edelleen vahvoilla.
– City voittaa Valioliigan. Hyvä ja laaja materiaali takaavat jälleen menestyksen, Huttunen painottaa.
Valioliiga-kauden avajaisia PukkiPartya vietetään perjantaina 9.8. klo 20.00 alkaen Casino Helsingin Fennia Salongissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, lavalla mm. Markku Kanerva, Jussi Jääskeläinen ja Keith Armstrong. Ilta huipentuu Liverpool-Norwich-otteluun, jonka studiolähetys starttaa klo 21.00. Valioliiga-kausi 2019-20 näkyy tuttuun tapaan Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla