AS: Manchester United tarjonnut kahden vuoden sopimusta Fernando Llorentelle

Manchester United on tehnyt kaksivuotisen sopimustarjouksen Fernando Llorentelle, espanjalaislehti AS uutisoi.
Viime kaudella 34-vuotias Llorente osoitti olevansa yhä kykeneväinen pelaamaan Euroopan huipputasolla. Hänen ratkaiseva maalinsa Manchester Cityn verkkoon johdatti Tottenhamin ensimmäistä kertaa lontoolaisseuran historiassa Mestarien liigan finaaliin.
Llorente kuitenkin jätti Tottenhamin tänä kesänä, kun hänen sopimuksensa Mauricio Pochettinon miehistössä tuli päätökseen. Espanjalaishyökkääjä teki viime kaudella yhteensä kahdeksan maalia viiden maalisyötön lisäksi 35 ottelussa.
Pitkän uransa aikana esimerkiksi Athletic Bilbaoa ja Juventusta edustanut kärkimies on yhä ilman seuraa. Mario Mandžukićin ja Paulo Dybalan perässä tänä kesänä pyörinyt Manchester United on tehnyt hänestä nyt oman tarjouksensa. Llorente on saanut tarjouksen myös esimerkiksi Napolista, mutta tilanne on AS:n mukaan ”mutkikas”.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen