Tuore Bolton-manageri kaamean urakan edessä: ”Tämä on unelmatyö”
Kuva: Getty Images
Suurien talousvaikeuksien jälkeen paikkansa Ykkösliigassa pitämään onnistunut Bolton palkkasi uudeksi managerikseen Keith Hillin, jonka edellinen työnantaja oli Rochdale. Boltonissa syntynyt valmentaja todisti lähes ensi töikseen jopa yhdeksän uuden pelaajan hankintaa siirtoikkunan viimeisenä päivänä.
Bolton aloitti sarjan 12 pisteen takamatkalta muihin nähden, johtuen sille taloussyistä asetetuista sanktioista. Paljolti junioripelaajien varassa kautensa aloittaneella joukkueella on tällä hetkellä 15 pistettä matkaa sijalle, joka takaisi sen jatkon samalla sarjatasolla myös seuraavalla kaudella. Hill on avustajansa David Flitcroftin kanssa silti täynnä optimismia.
– Tämä on unelmatyö. Keskityimme täysin sen saamiseen, kun kuulimme paikan avautuneen. Emme pelkää haastetta, vaan näemme sen mahdollisuutena.
Pelaajaliikennettä todistettiin maanantaina toden teolla.
– Saimme tehtyä hyviä kauppoja, ja olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen, jos vertaan sitä esimerkiksi siihen, jossa olimme viime lauantaina. Käsissämme on palapeli, mutta niin on kaikilla managereilla.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja