Päättyykö ura limboon? Tottenhamin ex-pelaaja ei löydä uutta seuraa: ”Kuuntelisin kaikkia tarjouksia”
Kuva: Getty Images
Valioliigaa Tottenhamin, Sunderlandin ja Aston Villan paidassa pelannut Alan Hutton (kuvassa vasemmalla) myöntää olevansa hankalassa tilanteessa. Asiasta kertoo BBC verkkosivuillaan.
Viime kaudella Villaa edustanut Hutton, 34, etsii parhaillaan uutta seuraa, sillä pelivuosia olisi vielä jäljellä.
– Olen saanut tarjouksia Mestaruussarjan seuroilta, mutta tilanne on vaikea. Ne tulivat aika kaukaa, ja tässä iässä en halua olla poissa perheen luota kuutta päivää viikossa, Hutton sanoo.
– Joten olen päättänyt katsoa ajan kanssa, mitä eteen tulee. Olen harkinnut lopettamista. Kaikki sanovat samaa – älä tee sitä, jäät kaipaamaan sitä – mutta minun on toimittava oikein.
Huttonin mukaan ihmiset katsovat pelaajaa eri tavalla, kun tämä on yli 30-vuotias.
– Olen pelannut kahden viimeksi kuluneen kauden aikana yli 70 peliä. Minua on pyydetty harjoituksiin antamaan näyttöjä ja olen kieltäytynyt. Haluan jotakin konkreettista. Omasta mielestäni olen ansainnut oikeuden siihen, että saan itse tehdä valinnan.
Skotlannin maajoukkueessakin esiintynyt Hutton ei sulje pois paluuta skotlantilaisen jalkapallon pariin.
– Skotlannista ei ole kuulunut mitään. Kuuntelisin kaikkia tarjouksia. Jos se tarkoittaisi paluuta kotiin, se olisi mahdollisuus.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto