Tottenhamin keskikenttäpelaaja Harry Winks sai kutsun Englannin EM-karsintaryhmään oltuaan jonkin aikaa sivussa maajoukkueesta.

Winks, 23, debytoi A-maajoukkueessa jo lokakuussa 2017, mutta hänen esiintymisensä Englannin riveissä ovat jääneet loukkaantumisten takia vähiin.

Häntä ei voitu nilkkavamman takia edes harkita viime kesän MM-kisajoukkueeseen, ja tänä vuonna pelatusta Nations Leaguen lopputurnauksesta hän oli sivussa, vaikka pelasi vain muutamaa päivää aiemmin Mestarien liigan loppuottelussa Liverpoolia vastaan.

Winks kärsi nivusvammasta ennen Liverpool-peliä, mutta kuntoutui ajallaan ja oli finaalissa avauskokoonpanossa. Maajoukkueluotsi Gareth Southgate teki kuitenkin valintansa jo ennen loppuottelua, joten Winksin tauko maajoukkueesta venyi taas. Viimeksi hän pelasi Englannin paidassa viime marraskuussa.

Winksiltä kysyttiin, ymmärsikö hän, miksi hänet jätettiin sivuun joukkueesta, joka pelasi kesäkuussa Nations Leaguen lopputurnauksessa Portugalissa.

– Puhuin valmentajalle (Southgatelle) viikko ennen loppuottelua. Hän soitti minulle ja esitti näkemyksensä. Arvostan täysin valmentajan päätöstä. Olin muutaman viikon sivussa leikkauksen jälkeen, ja hänen oli nimettävä joukkueensa ennen Mestarien liigan loppuottelua, kommentoi Winks FourFourTwon mukaan.

– Joten ymmärrän täysin hänen ajattelunsa. Siihen aikaan minä ajattelin vain Tottenhamia ja sitä, että pääsen pelikuntoon päästäkseni Mestarien liigan joukkueeseen.

– Tietysti sen jälkeen olisi ollut suuri kunnia pelata Englannin kanssa, mutta ymmärrän eri syistä täysin, miksi valmentaja päätti niin. Arvostan hänen päätöstään.

– On aina vaikeaa katsoa mitään oman joukkueen jalkapalloa, jos ei ole itse mukana – varsinkin MM-kisoja.

– Olin ensinnäkin Englannin fani, halusin meidän pärjäävän hyvin. Mutta on kaikkien unelma edustaa omaa maataan, joten sen menettäminen oli vaikeaa.

– Nations Leaguen väliin jättäminen oli myös vaikeaa, mutta sellaista jalkapallo on. Ihmiset tekevät päätöksiä, ja elämä jatkuu.

– Nyt meillä on EM-kisat odotettavana, joten toivottavasti pysyn kunnossa ja saan olla osa niitä.

Englanti kohtaa alkaneella maajoukkuetauolla EM-karsinnoissa Bulgarian lauantaina ja Kosovon ensi tiistaina.