Tottenham-pelaaja kertoi vaikeasta ajoistaan seurassa – ”Se oli suuri pettymys”

Moussa Sissoko kuuluu Tottenhamin avainpelaajiin.
30-vuotias Sissoko on napannut alkaneellakin kaudella itselleen avauskokoonpanon paikan Tottenhamin keskikentältä ja on parhaillaan Ranskan A-maajoukkueen mukana.
Sissokolla ei ole kuitenkaan aina ollut yhtä suuri rooli Tottenhamissa. Kaudella 2017-18 Sissoko avasi vain 15 valioliigaottelussa, eikä lopulta päässyt mukaan Ranskan MM-kisajoukkueeseen.
Sissoko avautui kokemuksistaan Le Parisienin haastattelussa.
– Se oli suuri pettymys, kun en päässyt mukaan MM-kisoihin, mutta se ei ollut loppu uralleni, Sissoko muistutti.
– Tiesin, että minulla oli ollut vaikea kausi Tottenhamissa. Päävalmentajan päätökset peliajan suhteen satuttivat minua, mutta jalkapallo on välillä sellaista. Ainoa mahdollisuus oli tehdä entistä enemmän töitä. En halunnut jäädä kiinni epäonnistumiseen, enkä koskaan ajatellut Tottenhamista poistumista. Heikko kausi antoi minulle entistä enemmän motivaatiota. En pidä itsestäni ääntä enkä mene vaatimaan mediassa lisää peliaikaa, vaan ennemmin työskentelen enemmän.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan