Näkökulma: Napoli paljasti Liverpoolin heikkouden
Jalkapallo on joskus julma laji.
Liverpool oli siirtyä tiistaina 79. minuutilla Napolissa 1–0-johtoon, mutta Sadio Mané ei onnistunut aivan jatkamaan oikean puolustajan Trent Alexander-Arnoldin välikaistalta lähtenyttä kauniisti kiertänyttä keskitystä verkkoon.
Tämä hetki unohtui pian. Napoli avasi pitkällä ja sai heti perään kevyen rangaistuspotkun. Kotijoukkue juhli lopulta 2–0-voittoa.
Liverpool ei esiintynyt missään nimessä huonosti. Liverpool pyrki määrittämään pelin virtauksen yhden, kahden kosketuksen pallonhallinnallaan. Vain Manchester City pystyy Valioliigassa vastaavaan rytmittämiseen.
Liverpool käytti palloa laidalla, yritti edetä keskeltä, mutta Napoli tukki väylät tiiviillä 4-4-2-muodollaan. Isäntien toinen kärki merkkasi Liverpoolin pohjan Fabinhon. Napoli vetäytyi ja houkutteli punaisia kuorestaan. Jos Napoli voitti pallon, lähti syöttö heti mahdollisuuden tullen vieraiden 4-3-3-ryhmityksen selustaan.
Napoli paljastikin Liverpoolin heikkouden. Napoli antoi kahdella kärjellä painetta Liverpoolin toppareille Virgil van Dijkille ja Joel Matipille, jos onnistui riistämään pallon. Napoli yritti murtautua selustaan, maalivahtien ja puolustajien väliseen tyhjään tilaan. Muun muassa Southampton ja Arsenal yrittivät vastaavaa pelisuunnitelmaa Valioliigassa. Southampton käytti numeroyhdistelmää 3-5-2 ja Arsenal 4-3-1-2. He yrittivät haastaa Liverpoolin alakerran kaksi vastaan kaksi -tilanteisiin. Liverpool voitti molemmat ottelut, mutta vaaran merkit leijuivat ilmassa.
Liverpool ei luonut San Paololla tilastojen mukaan yhtään ”huippuluokan” maalipaikkaa. Napoli vei xG-maaliodottamat 1-0,8 ja sai siihen vielä päälle rangaistuspotkun.
Napoli yritti hillitä Liverpoolin positiivisia tilanteenvaihtoja. Isäntien heatmap piirtyikin vahvasti omalle puolustusalueelle. Napoli piti palloa Liverpoolin tiiviin prässin ulkopuolella ja yritti edetä joko selustaan tai laidoille. Napoli ei halunnut mennä ansaan ja menettää palloa Liverpoolin aluepainotteisesti prässäävälle keskikentän kolmikolle.
Napolin kokenut manageri Carlo Ancelotti tiesi, mitä teki. Liverpoolia vastaan ei kannata lähteä hurlumheihin, antaa pelin soljua päästä päähän. Jos peli virtaa holtittomasti, iskee Liverpoolin kärkikolmikko Mané, Roberto Firmino ja Mohamed Salah varmasti.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp saa pohtia tulevat kuviot tarkkaan. Jalkapallo menee aina sykleissä. Joukkueet pureutuvat vastustajien heikkouksiin ja vahvuuksiin ja luovat niihin sopivia suunnitelmia. Hyvin vahvaa Liverpoolia voi horjuttaa, jos välttää kohtalokkaat menetykset ja iskee Liverpoolin rohkeasti nostavan pakan selustaan.
Samalla jalkapallossa tarvitaan tuuria, pientä sattumaa. José Callejón kalasti Napolin rangaistuspotkun, kun Liverpoolin vasen puolustaja Andrew Robertson antoi pienen mahdollisuuden. Tämä hetki käänsi kamppailun ja keräsi valtavan huomion.
Napoli ansaitsee silti kaiken kunnian. Napoli jaksoi odottaa mahdollisuuttaan. Se piti kiinni tarkasti laaditusta pelisuunnitelmastaan ja nappasi tärkeät kolme pistettä.
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen