Man Unitedin menetetty lupaus lopetti uransa – pelasi viimeiset pelinsä Turkin kakkostasolla

Manchester Unitedia vuosina 2007-2015 edustanut keskikenttäpelaaja Anderson on päättänyt pelaajauransa 31 vuoden iässä.
Brasilian A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa esiintynyt Anderson oli aikoinaan yksi maailman suurimmista lupauksista. Vuonna 2008 hän voitti Golden Boy -palkinnon, joka jaetaan kalenterivuoden vakuuttavimmalle Euroopassa pelaavalle alle 21-vuotiaalle pelaajalle. Häntä ennen palkinnon olivat voittaneet Rafael van der Vaart, Wayne Rooney, Lionel Messi, Cesc Fàbregas ja Sergio Agüero.
Ihan yhtä suurta tähteä Andersonista ei tullut, vaikka hän saavuttikin Unitedin kanssa neljä Valioliigan mestaruutta ja Mestarien liigan voiton. Kaiken kaikkiaan hän pelasi Unitedissa 181 ottelua.
Anderson kärsi Unitedissa vaikeista loukkaantumisista ja ailahtelevaisuudesta. Legendamanageri Sir Alex Fergusonin lähdettyä seurasta hän putosi kuvioista lähes täysin. Kaudella 2013-14 Anderson pelasi David Moyesin alaisuudessa vain vajaat 250 minuuttia ja vietti kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Fiorentinassa, jonka kanssa vastuuta tuli juuri ja juuri enemmän.
Seuraavalla kaudella Anderson pääsi pelaamaan Unitedissa kahdessa ottelussa. Helmikuussa 2015 hän siirtyi ilmaiseksi kotimaansa pääsarjaseuraan Internacionaliin, jossa hänellä oli omat vaikeutensa kunnon ylläpitämisen ja pelituntuman kanssa.
Kesällä 2018 Anderson siirtyi Turkin toiseksi korkeimman sarjatason Adana Demirsporiin, joka jäi hänen viimeiseksi joukkueekseen. Adana Demirsporin puheenjohtajan Murat Sancakin mukaan Anderson jää kuitenkin seuraan muihin töihin.
– Anderson pelasi harjoituskaudella todella hyvin, mutta hän ei ollut mukana joukkuetta suunniteltaessa. Anderson sai työn ja hän päätti lopettaa jalkapallon, kertoi Sancak Radyosporin haastattelussa Goalin mukaan.
– Anderson alensi palkkaansa 600 000 eurosta 200 000 euroon. Anderson jatkaa työskentelyä seurassamme. Uskon, että sillä on tehokas vaikutus erityisesti ulkomaiden suhteisiimme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta

- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa