Arsenalin toimitusjohtaja valotti seuran siirtostrategiaa – edessä hiljainen tammikuu?

Arsenalin toimitusjohtaja Vinai Venkatesham avasi seuran siirtostrategiaa Bloombergin haastattelussa.
Tykkimiehet on uudistanut joukkuettaan roimasti viime kauden jälkeen. Arsenal käytti kesällä noin 150 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin, joista yksi oli seuran historian ennätyshankinta Nicolas Pépé. Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja siirtyi Lillestä 80 miljoonan euron korvausta vastaan.
Venkatesham antoi ymmärtää, että kannattajien ei lähtökohtaisesti kannata odottaa tammikuussa järisyttäviä siirtopommeja.
– Kesän siirtoaika päättyi juuri. Kutsumme sitä aina pääsiirtoikkunaksi.
– Me olimme todella aggressiivisia viime siirtoikkunassa. Hankimme useita uusia pelaajia, joista olemme todella innoissamme. Tavoittelimme pääasiassa nuoria pelaajia, joiden uskomme kasvavan ja kehittyvän täällä tulevina vuosina.
– Sanoisin, että pidämme aina kesän siirtoikkunaa strategisempana siirtoikkunana. Tammikuun siirtoikkunassa on oltava hieman taktisempi. Silloin on ehkä reagoitava loukkaantumiseen tai muuhun tarpeeseen. Mutta varsinaisesti teemme työmme kesäisin, ja olemme todella tyytyväisiä siihen, mitä teimme tänä kesänä.
– Hankimme muutamia vahvistuksia puolustukseen. David Luiz tuli Chelseasta ja Kieran Tierney Celticistä. Odotamme innolla, miten nämä pelaajat kehittyvät ja miten he pärjäävät kauden aikana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen