Cardiff valittaa Emiliano Salan siirtokorvauspäätöksestä kansainväliseen tuomioistuimeen
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjan Cardiff ja Ranskan Ligue 1:n Nantes ovat riidelleet lento-onnettomuudessa tammikuussa menehtyneen Emiliano Salan siirtokorvauksesta kuluneena vuonna.
Cardiff oli hankkimassa Salan itselleen 15 miljoonalla punnalla eli yli 17 miljoonalla eurolla, mikä olisi ollut seurahistorian suurin siirtosumma. Salan menehdyttyä Cardiff ja Nantes ajautuivat riitaan, sillä walesilaisseura väitti, ettei siirto ollut vielä sinetöity, kun puolestaan Nantes oli päinvastaista mieltä.
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa päätti tuoreeltaan, että Cardiffin pitää maksaa Nantesille kuusi miljoonaa euroa, eli vain runsaan kolmasosan alkuperäisestä siirtosummasta.
Cardiff ei kuitenkaan tyytynyt päätökseen. Seura aikoo valittaa päätöksestä urheilun kansainväliselle vetoomustuomioistuimelle CAS:lle.
Cardiff perusteli valitusta sillä, että sopimus ei ollut vielä laillisesti sitova ja että Valioliiga oli hylännyt sopimuksen.
− On olemassa selvää todistusaineistoa siitä, että siirto ei ollut vielä valmis. Sopimus ei täyttänyt useita vaatimuksia, jotka olivat Nantesin asettamia, Cardiff tiedotti.
Lähteet: Sky Sports, The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta