Teinilupaus kaatoi debyytissään Manchester Unitedin – ”Näin tästä unta, ja suunnilleen näin se meni”

Manchester United koki sunnuntaina valioliigakauden kolmannen tappionsa, kun se hävisi vieraissa Newcastlelle maalein 0-1. Ottelu sai todellisen yllätysratkaisijan, sillä ottelun ainoan maalin teki debyyttiottelunsa Valioliigassa pelannut 19-vuotias keskikenttäpelaaja Matty Longstaff.
– Mahassa alkaa kiertää, sitten alkaa vähän jännittää eikä saa kovinkaan paljoa unta, Longstaff kertoi tuntemuksistaan BBC:lle, kun hän sai kuulla debytoivansa 13-kertaista valioliigamestaria Manchester Unitedia vastaan.
– Kuulin siitä, että olen joukkueessa, lauantain harjoitusten jälkeen. Näin pelistä viime yönä unta – ja suunnilleen näin se unikin meni.
Longstaff upotti Unitedin kaukovedollaan, nostaen samalla Newcastlen putoamisviivan yläpuolelle. Ottelun parhaan pelaajan palkinnon hänelle ojensi kaksi vuotta vanhempi velipoika Sean Longstaff, joka pelasi pikkuveljensä kanssa yhtä aikaa Harakoiden keskikentällä.
– Seanin kanssa pelaaminen oli uskomatonta. Potkimme aikanaan keskenämme pihalla, joten tuntuu lähes surrealistiselta, että pelaamme nyt yhdessä kotikaupunkimme joukkueessa, ja voitimme Manchester Unitedin, joka on hyvä joukkue, Matty Longstaff jatkoi.
Sean Longstaffia on huhuttu vahvasti siirtomarkkinoilla juuri Manchester Unitediin, 40 miljoonan punnan korvauksella. Noita huhuja hän ei nyt kommentoinut, vaan keskittyi pikkuveljensä debyyttiin.
– Olen todella iloinen, sillä tiedän, miten kovasti Matty on tehnyt töitä. Hän on ollut paras pelaajamme treeneissä ja oli kuin hengähdys raikasta ilmaa. En voisi olla hänestä yhtään ylpeämpi.
– Hän oli niin liikkuva, että minun työni helpottui. Eilen illalla hän oli todella hiljainen, vaikka yleensä hän pomppii huutaen pitkin taloa. En ollut koskaan kuullut häntä niin hiljaisena, Sean Longstaff jatkoi.
Matty Longstaff tärisytti jo avausjaksolla ylähirttä, mutta sai toisella puoliajalla lopulta maalinsa Jetro Willemsin syötön jälkeen. 19 vuoden ja 199 päivän ikäisenä hänestä tuli Newcastlen historian nuorin valioliigadebyytissään maalannut pelaaja.
– Se hetki, kun veljekset halasivat toisiaan, kääntyivät ympäri ja hymyilivät perheelleen katsomossa, oli suurenmoinen, entinen Skotlannin maajoukkuepelaaja Pat Nevin sanoi BBC Radio 5 Livelle.
– Se on unelma. He tulevat olemaan telkkarissa ja heistä tulee some-sensaatio. Upea hetki hänelle. On parasta tottua siihen.
– Kun nuorena pelaajana kuvittelee ensimmäistä ammattilaisotteluaan ja ketä vastaan se on… Se, että pelaisi kotikentällä Manchester Unitedia vastaan oma veli rinnalla ei kuulosta realistiselta, mutta niin juuri tapahtui.
– Matty oli lisäksi kentän viilein pelaaja pallon saadessaan, Nevin kehuu.
[readmore from=Newcastle]
Erityisen mielenkiintoisen veljesten tarinasta tekee se, että heidän isänsä David Longstaff pelaa jääkiekkoa ja jatkaa edelleen uraansa Englannin kolmannella sarjatasolla. Viime viikolla Whitley Warriorsissa pelaava Longstaff valittiin sarjassa kuukauden pelaajaksi tehoiltuaan syyskuussa 6+6 -tehot.
Warriorsia myös valmentava Longstaff on tehnyt maaleja jääkiekkokaukaloissa nyt 30 kaudella peräkkäin. Nyt 45-vuotias kiekkoilija vietti aikanaan yhden kauden myös Ruotsin Elitserienissä ja pelasi yli sata maaottelua Ison-Britannian maajoukkueessa.
Kehut Matty Longstaff sai myös Harakoiden valmentaja Steve Brucelta.
– Harjoitusleirillä Kiinassa ihmettelin, että kuka tämä punatukkainen poika on. Hän on ollut hyvä treeneissä.
– Hän ei häkeltynyt debyytistään lainkaan, vaan nautti siitä. En usko, että hän nukkui viime yönä paljoakaan, ja tuskin nukkuu tänä yönäkään. Minä olen ollut kuvioissa yli 20 vuotta enkä ollut koskaan voittanut Manchester Unitedia. Matty teki sen heti, Bruce kehaisee.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus