Huhu Italiasta: Toisiko uusi valmentaja kaksi entistä suojattiaan Man Unitediin? – Tarjotaan osamaksuna Paul Pogbasta
Manchester Unitedin alkukausi on ollut monella rintamalla synkkä. Kahdeksasta valioliigapelistään se on voittanut vain kaksi, ja sarjasijoitus on tällä hetkellä 12:s, 15 pistettä sarjakärki Liverpoolista jääneenä. Erityisen vakuuttavaa tekeminen ei ole ollut myöskään cupissa tai eurokentillä. Siksi mediassa spekuloidaankin jo vahvasti Ole Gunnar Solskjærin mahdollisilla potkuilla.
Italialaisessa mediassa vahvana ehdokkaana norjalaisen korvaajaksi on Juventuksessa viiden vuoden mestaruusputken vetäissyt Massimiliano Allegri. Gazzetta dello Sportin mukaan Allegrilla on kuitenkin Unitedille yksi ehto. Ja se on se, ettei hänen nimityksessään ja valmentajanvaihdoksessa aikailla. 52-vuotias Allegri haluaa päästä aloittamaan työt jo pian, kenties jo ensi viikolla. Mahdollinen pesti Valioliigassa olisi valmentajan ensimmäinen työtehtävä Italian ulkopuolella.
Unitedia koskevissa siirtohuhuissa on ollut jo todella pitkään Paul Pogban nimi. Ranskalaista maailmanmestaria pidetään alisuorittajana ja huhujen mukaan mies itsekin mielii pois Old Traffordilta. Real Madrid on Pogbaa tavoitellut, mutta keskikenttäpelaajasta on kiinnostunut myös Juventus – siis sama seura, jossa Pogba pelasi kahden United-pestinsä välissä.
[readmore from=Manchester-United]
Tuttosportin mukaan Juventus on tehnyt Manchester Unitedille Pogbasta jo tarjouksen. Pogban sopimus ulottuu kesään 2021 eikä hän aio jatkosopimusta ilmeisesti tehdä. Ranskalaisen mielissä olisikin lähtö Manchesterista jo tammikuussa. Italialaislähteen mukaan Juventus tarjoaa Pogban saadakseen Unitedille kahta pelaajaansa osamaksuna.
Nämä pelaajat ovat Saksan maajoukkueen keskikenttäpelaaja Emre Can, 25, sekä kroaattihyökkääjä Mario Mandzukic, 33. Molemmat ovat siis Massimiliano Allegrin vanhoja tuttuja. Can pelasi Allegrin alaisuudessa Juventuksessa vuoden ja Mandzukic neljä kautta.
Mandzukicille Valioliiga olisi jo uran neljäs TOP 4 -liiga. Emre Can puolestaan on Valioliigan ystäville jo entuudestaan tuttu, sillä hän pelasi Liverpoolissa vuosina 2014-2018. Kaksikko pelasi yhdessä jo Bayern Münchenissä kaudella 2012-2013.
Lähde: AS
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen