Tottenham kohtaa tiistai-iltana Mestarien liigan lohkovaiheessa Belgradin Punaisen Tähden. Kotiareena hohtaa edelleen uutuuttaan, mutta siinä ne kimaltavat asiat seuran kohdalta tällä hetkellä sitten ovatkin. Voittoa illan ottelusta odotetaan, mutta näissä kantimissa se ei ole Spursille millään tavoin taattu.

Manageri Mauricio Pochettinoa on vuosikausia hehkutettu Valioliigan parhaisiin kuuluvana. Hänen kentän tasolla johtamansa Tottenham on jatkuvasti luettu jopa mestarisuosikkien joukkoon, huolimatta siitä ettei pokaalia olla nähty kuin kentän toiselta puolen. Viimeksi toki näin kävi maanosan kilpailuista suurimmassa, Mestarien liigassa.

Liverpoolin riepottelemaksi kevään finaalissa tullut valkoisten ryhmä on kahdesta tämän kauden lohkovaiheen ottelustaan kerännyt yhden pisteen, tasapelillä Olympiakosin vieraana. Kuluvan kuun ensimmäisenä päivänä Spurs romahti kotonaan Bayern Müncheniä vastaan, loppuluvut 2-7. Tottenhamille löytyy tämän kilpailun osalta vertailukohta Espanjasta; toinen valkopaitaryhmä, Real Madrid on myös lohkonsa jumbona ennen kolmannen kierroksen otteluita.

Pochettino on vuosia sivuuttanut puheet niin itsestään, kuin seuransa sekasortoisesta tilasta, kutsuen niitä huhuiksi. Pelaajasiirtojen hän puolestaan on sanonut olevan täysin toimitusjohtaja Daniel Levyn asioita, joihin managerilla ei ole sanan sijaa. Nyt jokin kellon äänessä on kuitenkin muuttunut.

Joukkueen nykyinen kapteeni, Harry Kane vastasi maanantaina kysymykseen, onko nyt menossa Pochettinon ajan vaikein jakso Tottenhamissa.

– Kyllä, sanoisin että on.

Managerin omat kommentit alkavat tuttuun, haparoivan englanninkielen taakse verhottuun tapaan.

– Katsos, minä olen pian 48-vuotias, eikä päässäni näy harmaita hiuksia. Tiedätkö miksi? Siksi että minä en keskity näihin huhuihin. Keskityn vain siihen, mitä meidän pitää parantaa. Se on meidän esiintymisemme kentällä.

Vastauksentapaisen jatko-osa kuitenkin kertoo enemmän – toki edelleen kielellisen verhon takaa.

– Jos emme paranna esityksiämme, joiden perusteella tulee tulos, mikä luulet että on tulos? Jalkapallossa käy aina samoin. Kyllä, ajattelet samoin kuin minä.

Edellinen antaa ainakin mahdollisuuden tulkita, että Pochettino ymmärtää työpaikkansa olevan viimein vaakalaudalla. Toki, jälleen, hän kuittaa nämäkin puheet lopulta juoruina.

– Managerien ja valmentajien on aina ajateltava, että täytyy voittaa. Kyllä, minäkin ajattelen pitkälle eteenpäin. En ole yllättynyt tästä juorusta.

Itse joukkueen viime aikaiset suorituksetkin saivat lopulta lehdistötilaisuudessa huomiota. Spurs hävisi vieraissa Brightonille 3-0, ja jäi sitten kotonaan tasapeliin vielä voitoitta sarjassa olevan Watfordin kanssa.

– Kun itseluottamus katoaa kokonaan, kuten kävi Brightonissa, jossa päästimme maalin ja menetimme Hugo Llorisin, se on normaalia. Se on normaalia, mitä tapahtui kahdessa viime pelissä. Olemme nyt hauraita.

Llorisin kyynärpää vammautui Brightonissa, ja tämä joutui jättämään ottelun kesken.

– Tämä on sellainen jakso, jolla olemme itse pahimpia vihollisiamme. Asiat jotka olivat ennen helppoja, ovat nyt vaikeita. Se on normaalia, koska meillä on paineita ja stressiä. Meidän on hankittava itseluottamuksemme takaisin.

Tottenham – Belgradin Punainen Tähti tiistaina kello 22.00 Suomen aikaa.

Lähde: The Guardian