FIFA päätti: Uusi seurajoukkueiden MM-turnaus lanseeraataan 2021 – tässä kaikki mitä kilpailusta tiedetään
Kuva: Getty Images
Seurajoukkueiden MM-turnaus pannaan uusiksi vuonna 2021. FIFA kertoi päättäneensä, että ensimmäinen uusitun formaatin turnaus kilpaillaan Kiinassa.
Muutoksia on useita. Mukana on jatkossa seitsemän joukkueen sijaan peräti 24 joukkuetta. Turnausta ei pelata enää vuosittain, vaan neljän vuoden välein. Lisäksi turnaus pelataan jatkossa MM- ja EM-kisojen tavoin kesä-heinäkuussa, eikä joulukuussa, kuten tähän asti.
– Uusi seurajoukkueiden MM-turnaus tulee olemaan kilpailu, jota jokainen jalkapalloa rakastava henkilö odottaa, FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino sanoi Sky Sportsin mukaan.
– Siitä tulee ensimmäinen todellinen seurajoukkueturnaus, jossa parhaat seurat koko maailmasta kilpailevat toisiaan vastaan.
Tässä kohtaa lukijoita kiinnostanee, miten 24 paikkaa jaetaan eri maanosaliittojen kesken. Siihen ei FIFA halunnut vielä antaa vastausta. Kattojärjestö aikoo ensin neuvotella asiasta maanosaliittojen kanssa.
Skyn tietojen mukaan UEFA voisi saada eurooppalaisille seuroille kahdeksan paikkaa turnaukseen. Eurooppalaisseurat eivät ylipäätään ole olleet järin innostuneita siitä, että kalenteriin on tulossa yhä lisää täytettä.
Seurajoukkueiden MM-kisat ehditään pelata vielä kaksi kertaa vanhalla mallilla. Molemmat turnaukset pelataan Qatarissa. Tämän vuoden kilpailussa Eurooppaa edustaa Mestarien liigan hallitseva mestari Liverpool.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut