Ranskalaispelaaja jätti Man Unitedin 1,5 vuoden jälkeen – pohtii nyt siirtoaan: ”Ehkä hyppäsin veneestä liian nopeasti”
Kuva: Getty Images
Evertonin keskikenttäpelaaja Morgan Schneiderlin on pohtinut, lähtikö hän Manchester Unitedista liian aikaisin.
Schneiderlin, 29, sai kauan toivomansa jättisiirron kesällä 2015, kun United pulitti hänestä Southamptonille vajaat 30 miljoonaa euroa. Ranskalaispeluri viihtyi kuitenkin Manchesterissa vain 18 kuukautta, kunnes jatkoi matkaansa Evertoniin.
Ranskan A-maajoukkueessa 15 kertaa esiintynyt Schneiderlin pelasi debyyttikaudellaan Unitedissa 39 ottelua Louis van Gaalin alaisuudessa. Hollantilaismanageri sai kuitenkin lähteä vain kaksi päivää FA Cupin voiton jälkeen. Van Gaalin tilalle tuli José Mourinho, joka ei lämmennyt ranskalaispelurille.
Schneiderlin esiintyi Mourinhon ensikaudella vain kahdeksassa pelissä ja siirtyi jo tammikuun alkupuolella seurasta pois. Hän kertoi BBC:n haastattelussa, ettei kadu siirtoaan Evertoniin, mutta hän on miettinyt, olisiko voinut vielä jäädä Manchesteriin.
– Halusin tehdä enemmän ja minä olisin pystynyt parempaan.
– Ehkäpä hyppäsin veneestä liian nopeasti, kun en pelannut kolmeeen kuukauteen.
– Kun katson muita pelaajia, joilla on ollut mahtava ura Manchester Unitedissa, he kaikki ovat jossain vaiheessa olleet 5-6 kuukautta pelaamatta.
LUE MYÖS:
- West Ham murskavoitolla kärkeen
- Vakavasta onnettomuudesta selvinnyt huippuhyökkääjä palaa Englantiin
- Valioliigapelaaja rajussa autokolarissa – tämä tiedetään
- Katso: Tämä osuma oli Valioliigan elokuun komein
- Fantasy Premier League: GW 4 – katso toimituksen Free Hit -joukkue
- Valioliigan elokuun valmentaja valittu – suurseurojen luotsit jäivät taakse
- Virallista: Lucas Bergvall jatkaa Tottenhamissa
- Elokuun paras – Chelsean tähtipelaaja sai kovan tunnustuksen
- Manchester Cityn avainpelaaja palaa pelikentille viikonlopun derbyssä
- Mikel Arteta sabotoi Arsenalin valmistautumista harjoituskaudella – tässä syy
- Vakavasta onnettomuudesta selvinnyt huippuhyökkääjä palaa Englantiin
- West Ham murskavoitolla kärkeen
- Valioliigapelaaja rajussa autokolarissa – tämä tiedetään
- Mikel Arteta yllättyi Gabriel Jesusin kommenteista: ”Joskus sinun on oltava paha poliisi”
- Miksei Barcelona hankkinut Marcus Rashfordia? Näin urheilujohtaja vastasi
- Valioliigan elokuun valmentaja valittu – suurseurojen luotsit jäivät taakse
- Man Unitedin hyökkääjä, 15, hätkähdytti hattutempullaan – pysäyttääkö superjunioria enää mikään?
- Bradley Barcola jätti kentän kivuissaan – Andoni Iraola avasi jättihankinnan tilannetta
- Mikel Arteta sabotoi Arsenalin valmistautumista harjoituskaudella – tässä syy
- Brentford teki linjauksen: tikari hyväksytään katsomossa, lastenrattaat ei