Man Unitedin rangaistuspotkut puhuttivat – Solskjær: ”Molemmat olisi pitänyt uusia”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær myöntää olevansa pettynyt joukkueensa rangaistuspotkuihin tällä kaudella.
Unitedin Marcus Rashford ja Anthony Martial epäonnistuivat pilkulta sunnuntain 3–1-voittopelissä Norwichia vastaan. Joukkue on hukannut kauden kuudesta rangaistuspotkusta peräti neljä.
– Tietysti se on huolenaihe, Solskjær sanoi.
– Meidän on vain jatkettava harjoittelua. Anthony teki rangaistuspotkumaalin torstaina, tänään hän epäonnistui. Marcus epäonnistui yhdessä ja sitten hän teki maalin. Hyviä torjuntoja, mutta ne (rangaistuspotkut) olisi silti pitänyt uusia.
Norjalaisen mielestä Norwichin konkarimaalivahti Tim Krul on yksi maailman parhaista rangaistuspotkujen torjujista, mutta televisiohidastusten perusteella hollantilainen ”otti varaslähdön” kummassakin rankkaritilanteessa.
– Lisäksi hän itse asiassa on fiksu maneereissaan. Hänen olisi todennäköisesti pitänyt saada varoitus, koska hän pysyi poissa maaliviivalta, mutta ne molemmat olisi pitänyt uusia.
– Hän oli jaardin päässä maaliviivasta, molemmissa, joten vaikka mielestäni ensimmäinen tilanne ei ollut rangaistuspotkun arvoinen, he olisivat voineet antaa hänelle (Rashford) toisen tilaisuuden.
Lähde: Eastern Daily Press
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Toppari poistumassa Manchester Citystä kesällä
- Gary Neville: Arsenal voittaa helpommin Valioliigan kuin Mestarien liigan
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Arsenalin lainapelaajalle sataa kritiikkiä Ranskassa: ”Muut pelaajat antavat niin paljon enemmän”
- Pep Guardiola kertoi miksi antoi pelaajilleen monta vapaapäivää: ”Voivat tehdä, mitä ikinä haluavatkaan”
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Chelsea finaaliin – valmentaja antoi erityiskiitokset yhdelle pelaajalle
- Valmentajansa kenkinyt Chelsea eteni FA Cupin finaaliin
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Chelsea finaaliin – valmentaja antoi erityiskiitokset yhdelle pelaajalle
- Everton valittaa kiistanalaisesta tilanteesta tuomarijärjestölle
- Mohamed Salah saattoi jo pelata viimeisen ottelunsa Liverpoolissa
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn
- Näin Mikel Arteta kommentoi Eberechi Ezen ja Kai Havertzin loukkaantumisia
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Manchester City myymässä topparinsa Internazionaleen
- Valmentajansa kenkinyt Chelsea eteni FA Cupin finaaliin
- Roberto De Zerbiltä kehut parjatulle Tottenham-pelaajalle: ”Ansaitsi tämän”