Kolme suomalaista pelasi FA Cupin avauskierroksella – William Jääskeläisen nollapeli kohokohtana
Kuva: Getty Images
FA Cupin ensimmäinen varsinainen ottelukierros pelattiin pääosin viikonloppuna. Tälle kierrokselle osallistui kaikkiaan 122 joukkuetta. Valioliigan ja Mestaruussarjan joukkueet tulevat mukaan vasta kolmannella kierroksella.
Tässä vaiheessa pelihommiin pääsi kolme suomalaispelaajaa, Crewen maalivahti William Jääskeläinen, Bristol Roversin maalia vartioiva Huuhkaja-vahti Anssi Jaakkola sekä Harrogaten Alex Bradley. AFC Wimbledonissa lainapestillä pelaava Marcus Forss ei saanut cupiin pelilupaa hänen pelaajaoikeutensa omistavalta Brentfordilta, koska Brentford osallistuu samaan kilpailuun.
Pikkuhuuhkajien maalivahti Jääskeläinen pelasi nollapelin, kun Crewe eteni jatkoon 2-0 -vierasvoitolla Accrington Stanleysta. Accrington pelaa sarjatasoa Creweä ylempänä Ykkösliigassa. Jääskeläiselle tilastoitiin yksi torjunta.
Ottelusta muodostui varsin erikoinen ja se kesti noin kolme tuntia. Syy viivästykseen oli se, että peräti kaksi tuomaria loukkaantui. Päätuomari Neil Hair jätti pelin kesken jo avausjakson puolivälissä ja hänen paikkansa otti neljäs erotuomari Alan Clayton. Puoliajalla Claytonkin kuitenkin koki, ettei pystynyt jatkamaan peliä oman loukkaantumisensa takia. Tauko venyikin yli tunnin pituiseksi.
Ottelun kolmas erotuomari oli toinen avustavista, Danny Gratton. Muun muassa Accringtonin apulaisvalmentajan poika sekä yksi Crewen faneista tarjoutui tulemaan toiseksi linjamieheksi, mutta lopulta peliä päätettiin jatkaa vain yhdellä avustavalla erotuomarilla. Kolikonheitolla ratkaisiin, että ainoa avustava Conor Brown seuraisi paitsioita ja muuta peliä vain Crewen kenttäpuoliskolla.
Anssi Jaakkolan Bristol Rovers jäi kotonaan 1-1 -tasapeliin kahta sarjatasoa alempana pelaavan Bromleyn kanssa. Uusintaottelu pelataan ensi viikon tiistaina, ja siinä Jaakkola ei Huuhkajien Kreikka-pelin takia luultavasti pelaa. Jaakkola ei saanut puhtaita papereita ottelusta, sillä Bristol Postin raportin mukaan Bromleyn 83. minuutin kulmapotkusta syntynyt tasoitus syntyi suomalaisen eteensä sylkäisemästä pallosta. Jaakkolan pelikaveri Luke Leahyn mukaan suomalaisvahti koki tulleensa tilanteessa rikotuksi.
Maanantaina tulessa oli Harrogate, jonka riveissä pelaa Suomen nuorisomaajoukkueissa nähty Alex Bradley. Harrogate hävisi kotonaan kahta sarjaporrasta ylempänä pelaavalle Portsmouthille maalein 1-2 ja putosi jatkosta. Bradley tuli kentälle 70. minuutilla, kun kaikki pelin maalit oli jo nähty.
Tiistaina pelataan vielä ottelu Yeovil-Hartlepool. Sen jälkeen edessä on vielä 14 ensimmäisen kierroksen uusintaottelua.
William Jääskeläisen Crewe kohtaa marraskuun lopussa pelattavalla toisella kierroksella joko viidennen sarjaportaan Eastleigh’n tai seitsemännen sarjatason Stourbridgen. Jos Bristol Rovers selviytyy jatkoon, on sen vastustaja Kakkosliigan Plymouth.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele