Edin Dzeko ehti edustaa Manchester Cityä neljän ja puolen vuoden ajan.

33-vuotias serbialaiskärki kertoi nykyisen seuransa AS Roman verkkosivuille ilmestyneessä haastattelussa, minkä vuoksi hänellä oli ajoittain vaikeaa Manchester Cityssä.

Dzeko pelasi Manchester Cityn paidassa 189 ottelua, joissa syntyi 72 täysosumaa. Silti Dzeko ei päässyt aina avauskokoonpanoon.

– Siellä oli aina neljä huippukärkeä, joten en päässyt aina pelaamaan. Sen vuoksi en ollut aina onnellinen siellä, mutta huippuseurassa pelatessa kohtaat aina sellaista kilpailua pelipaikastasi.

– Meillä oli siellä eri aikoihin Sergio Agüeroa, Carlos Téveziä, Stevan Joveticia, Mario Balotellia, Álvaro Negredoa, Emmanuel Adebayoria ja Wilfried Bonya. Manchester Cityllä oli silloin niin paljon hyökkääjiä, Dzeko muistelee.

Dzeko pelasi parhaiten yhdessä Agüeron kanssa.

– Ymmärsimme toisiamme todella hyvin. Täydensimme myös toisten puutteita hyvin. Pelasimme loistavasti yhteen. Minä olin pitkä ja hän lyhyt ja kaikki sujui hienosti.