Kuva: Erotettu Mauricio Pochettino jätti Tottenhamin pelaajille tunteikkaan jäähyväisviestin pukukoppiin
Kuva: Getty Images
Mauricio Pochettinon ja tämän valmennustiimin potkut Tottenhamista tulivat monelle yllätyksenä tiistai-iltana. Alkukauden heikko vire ei riittänyt Spursin seurajohdolle, ja Pochettino sai lähteä päävalmentajan paikalta.
Potkut olivat niin pikaiset, ettei Pochettino ehtinyt edes hyvästellä pelaajiaan henkilökohtaisesti. Moni pelaaja palasi vasta keskiviikon harjoituksiin maaottelutauolta.
Keskiviikon harjoitusten piti alkaa aamulla, mutta treenejä myöhäistettiin uuden pääkäskyttäjän José Mourinhon nimittämisen vuoksi.
Pochettinon apuvalmentajana Tottenhamissa toiminut, niin ikään uuden työpaikan etsimään joutuva Jesus Perez lisäsi torstaina twitter-tililleen kuvat Pochettinosta sekä ns. ”fläppitaulusta”, jolle valmentaja yleensä piirtää pukukopissa taktiikoita tai kirjoittaa esimerkiksi ottelun avauskokoonpanon.
Pochettino oli kirjoittanut pukukopissa sijaitsevalle paperitaululle viestin, jonka halusi osoittaa pelaajilleen lähtönsä hetkellä.
– Isot kiitokset teille kaikille. Emme pysty hyvästelemään.. tulette aina olemaan sydämissämme, tunteikkaassa viestissä luki.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan

- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan